Nimitykset

Ville Perttula 12.2. 14:13

A-lehdet nosti Demin päätoimittajan Anni Lintulan johtoryhmään

Anni Lintula on työskennellyt Demin päätoimittajana vuodesta 2012 lähtien.

Nuorten medioiden liiketoimintajohtajaksi ja A-lehtien johtoryhmän jäseneksi on nimitetty yhtiön liiketoimintavastaava Anni Lintula. Lintula jatkaa toistaiseksi myös Demin päätoimittajan tehtävässä. Lintula on työskennellyt Demin päätoimittajana vuodesta 2012 lähtien.

Nimityksellä A-lehdet tiedottaa vahvistavansa asemaansa diginatiivin kohderyhmän asiantuntijana.

”Nuorten muuttuvien mediankäyttötapojen ymmärtäminen on kriittistä mediayrityksen tulevaisuudelle. Anni Lintulalla on pitkä kokemus ja syvä ymmärrys nuorten kohderyhmästä Demi ja Tube-brändien kautta”, A-lehtien toimitusjohtaja Kaisa Ala-Laurila kertoo tiedotteessa.

”Olen päivittäisessä työssäni tekemisissä nuorten kohderyhmän kanssa, jonka mediankäyttötavat ja kulutustottumukset eroavat dramaattisesti aiemmista sukupolvista. Haluan jalkauttaa digitaalisen tarinankerronnan osaamista koko A-lehtien organisaatioon ja b-to-b-asiakkaillemme”, Anni Lintula sanoo.

A-lehdet-konsernin muodostavat emoyhtiö A-lehdet Oy ja sen tytäryhtiöt Finnish Design Shop Oy ja Oma Terveys Oy. Konsernin liikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa. Liikevoittoa konserni teki viime vuonna 4,9 miljoonaa euroa.