Kansainvälinen ääni- ja e-kirjapalvelu BookBeat kertoo liikevaihtonsa kasvaneen alkuvuonna 79 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vahvinta kasvu on ollut Saksassa, mutta myös Suomen ja Ruotsin markkinat ovat kasvaneet. Koronakriisi on vahvistanut jo aiemmin alkanutta hyvää kehitystä.

Koronaepidemian aluksi äänikirjojen kuuntelu väheni Suomessa ja Saksassa, missä liikkumisrajoitukset ovat olleet Ruotsia tiukempia. Tämä johtuu BookBeatin mukaan siitä, että pendelöintiin liittyvä työmatkakuuntelu jäi suurelta osin pois aamuista ja iltapäivistä.

Päiväsaikaan tapahtuva kuuntelu on kuitenkin lisääntynyt, ja kulutus jakautuu nyt aiempaa hieman tasaisemmin eri vuorokauden ajoille. Edelleen äänikirjoja kuunnellaan eniten iltaisin.

Myös uusien asiakkaiden määrä on kasvanut. Sunnuntaina 29. maaliskuuta BookBeatin sisältöjen kulutuksessa tehtiin kaikkien aikojen ennätys.

Myös Storyteliltä kerrotaan, että uusien asiakkaiden määrä on kasvanut voimakkaasti. Maaliskuun kahden viimeisen viikon aikana uusia asiakkaita tuli globaalisti tuplamäärä edellisvuoteen verrattuna.

Suomessa kasvu näkyy etenkin lastenkirjallisuudessa, jonka kulutus kasvoi Storytelin mukaan 140 prosenttia maaliskuun kahden viimeisen viikon aikana. Kovassa kuuntelussa ovat myös koko perheelle soveltuvat tarinat sekä hyvän mielen kirjallisuus, joka on noussut dekkareiden ja true crimen rinnalle.

Storytel kertoo liikevaihtonsa kasvaneen 45 prosenttia vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.