Teemavuoden aluksi Aku Ankassa on tällä viikolla esillä Voice of Finland -laulukilpailun tuomaristosta tuttuja kasvoja niin lehden kannessa kuin yhdessä lehden tarinassa. Kampanjan mainoskasvona on Apulannan laulaja ja Voice of Finlandin tuomari Toni Wirtanen. Wirtasen tarina epäonnistuneesta keikasta nähdään Aku Ankan sivuilla muutaman viikon päästä ankkatarinaksi muokattuna.

Aku Ankan päätoimittajan Aki Hyypän mukaan Aku Ankassa on jatkossa säännöllisesti mukana tuttuja suomalaisia. Tänä vuonna Wirtasen lisäksi ainakin kolmen muun suomalaisen julkimon mokat ja epäonnistumiset muokataan Aku Ankka -tarinoiksi. Tarinat piirtää Kari Korhonen.

"Olemme tehneet euroviisutarinoita ja parodioita kykykilpailuista, mutta tällaista ei ole tehty. Nyt siirrettiin koko suomalainen julkkiskaarti Ankkalinnaan", Hyyppä sanoo.

Teemavuoden avaus Voice of Finland -hengessä tapahtuu samalla viikolla, kun laulukilpailun livelähetykset alkavat Nelosella. Aku Ankan kustantaja Sanoma on myös Nelosen omistaja.

Muutama viikko sitten Aku Ankassa julkaistiin jo karikatyyri Jaajo Linnonmaasta, joka on Nelosen Haluatko miljonääriksi -tv-ohjelman ja Radio Suomipopin juontaja – siis myöskin Sanoman omistamien kanavien ohjelmista tuttu kasvo.

Sanoma on tuonut tehokkaasti radiokanaviensa juontajia televisioon. Näkyvätkö mediatalon muista ohjelmista tutut kasvot jatkossa säännöllisesti myös Aku Ankan sivuilla?

"En usko, että muissa tarinoissa lähdetään sen kummemmin muihin ohjelmiin tai brändeihin mukaan. Tarinan kertonut julkkis on omassa tarinassaan sivuhahmona. Tarkoitus on tehdä ensisijaisesti hyvä Aku Ankka -tarina", Hyyppä sanoo.

Julkkisten tuominen nuorille yleisöille suunnatun lehden sivuille ja osaksi sen tarinoita Voice of Finlandin brändin kautta herättää myös kysymyksen piilomainonnan rajoista. Hyypän mukaan kyse ei ole piilomainonnasta.

”Olemme yrittäneet katsoa kaiken kuluttajaviranomaisten ja Disneyn ohjeistusten mukaan. Disney on ottanut kantaa piilomainontaa vastaan kansainvälisestikin."

Hyyppä huomauttaa, että Voice of Finland on Ankkalinnassa Ankkalinnan ääni -kilpailu ja tarina tapahtuu nimenomaan Ankkalinnassa, ei oikeassa Suomessa.

”Aku Ankka heijastelee parhaimmillaan tosielämän tapahtumia, mutta tapahtumat sijoittuvat aina Ankkalinnaan. Ankkahahmot eivät voisi mennä osallistumaan oikeisiin kisoihin”, Hyyppä sanoo.

Hyypän mukaan vastaavaa yhteistyötä juuri Voice-laulukilpailun kanssa on kokeiltu Hollannissa. Sieltä saatiin Ankkalinnan ääni -tarinan valmis pohja, joka muokattiin suomalaiseen kontekstiin sopivaksi.

"Tähän oli siksi helppo lähteä mukaan", Hyyppä sanoo.

Hyyppä arvioi, että tuttujen ja ajankohtaisten kasvojen tuominen Aku Ankan sivuille voi auttaa houkuttelemaan etenkin tilausta harkinneita tekemään tilauspäätöksen.

"Kestotilaajillemme hyvä ankkatarina on tärkein."

Hyypän mukaan säännöllisesti vietettävien teemavuosien avulla pyritään myös aktivoimaan lukijoita mukaan lehden tekemiseen. Tänä vuonna lukijoilta kerätään tarinoita epäonnistumisista ja mokista, joista muokataan loppuvuodesta yksi lehden päätarina.

Aku Ankka tavoitti viime vuonna 720 000 lukijaa. Hyypän mukaan lukijamäärä on ollut hieman laskussa, mutta KMT:n lukujen perusteella asema Suomen luetuimpana viikkolehtenä on onnistuttu säilyttämään.