Mediakonserni ja digitaalisiin palveluihin keskittyvän Alma Median jatkuvien toimintojen oikaistu liikevaihto oli tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla eli tammi-maaliskuussa 61,9 miljoonaa euroa.

Analyytikoiden ennusteista konsensuksia tuottavan Vara Researchin mukaan jatkuvien toimintojen mediaaniennuste oli 59,7 miljoonaa euroa. Vertailukaudella eli viime vuoden tammi-maaliskuussa jatkuvien toimintojen oikaistu liikevaihto oli 62,1 miljoonaa euroa.

Muun muassa Kauppalehteä ja Arvopaperia julkaisevan Alma Median jatkuvien toimintojen oikaistu liiketulos oli tammi-maaliskuussa 11,2 miljoonaa euroa kun analyytikoiden konsensus odotti sen olevan 10,0 miljoonaa euroa. Vertailukaudella se oli 11,5 miljoonaa euroa.

Alma Median osakekohtainen tulos oli 0,10 euroa, kun se vertailukaudella oli 0,09 euroa.

Nykyisissä poikkeusolosuhteissa yhtiö arvioi näkyvyyden heikoksi eikä anna tässä vaiheessa tulosohjeistusta vuodelle 2020.

Alma Media perui maaliskuussa aiemman ohjeistuksensa, jonka se oli antanut viime tilinpäätöksen yhteydessä. Sen mukaan Alma Median vuoden 2020 jatkuvien toimintojen liikevaihdon ja oikaistun liikevoiton olisi pitänyt olla vuoden 2019 tasolla.

Yhtiötä seuraava analyysitalo Inderesin analyytikko Petri Aho kehotti Kauppalehden haastattelussa kiinnittämään huomiota erityisesti Alma Median Markets liiketoiminta-alueen kehittymiseen.

Alma Marketsin osavuosikatsauksen mukaan liikevaihto ja kannattavuus säilyivät vertailukauden tasolla. Vertailukaudella Marketsin liikevaihto oli 25,0 miljoonaa euroa, kun Vara Researchin keräämä ennuste povasi 24,0 miljoonan euron liikevaihtoa. Marketsin liiketulos oli vertailukaudella 8,7 miljoonaa euroa, kun konsensusennuste odotti tuloksen olevan 8,0 miljoonaa euroa.

Alma Talentissa digiliikevaihdon kasvu oli yhtiön mukaan vahvaa ja Alma Consumerin puolelle digitaalisin mainosmyynnin kasvu jatkui. Digitaalisten kuluttajapalveluiden kannattavuus laski.

Markkinointi & Mainonta kuuluu Alma Mediaan.