Puettavan elektroniikan eli älykellojen ja erilaisten kuntoilurannekkeiden kysyntä ei juuri koronapandemiasta kärsi, arvioi tutkimusyhtiö CCS Insight.

Yhtiön tuoreimman ennusteen mukaan kuluvana vuonna myydään noin 169 miljoonaa kappaletta laitteita – näistä 101 miljoonaa on älykelloja ja loput rannekkeita. Kasvua viimevuotiseen 158 miljoonaan kappaleeseen olisi siis 7 prosenttia.

Myynti piristyy lähivuosina entisestään, ja vuonna 2024 määrä olisi jo yli 300 miljoonaa.

Alkuvuodesta kauppa kävi verraten kehnosti, mutta CCS ennustaa kasvun kiihtyvän vuoden viimeisellä kvartaalilla, joka on joulumyynnin vuoksi tyypillisesti pirteää aikaa. Erityisesti Applen, Fitbitin ja Samsungin uutuusmallien odotetaan löytävän ostajansa.

Löytyy kuitenkin kategoria, jossa pudotus on ollut merkittävää: nimittäin lapsille tarkoitetut älykellot. CCS:n mukaan tämä johtunee siitä, että kysyntä on pudonnut lasten pysytellessä kotioloissa koronaeristysten vuoksi.