Mainonta

Laura Kukkonen 22.1.2018 13:58

Amazon pönkittää tulostaan mainonnalla

Jeff Bezos.

Bloombergin mukaan mainonta voi parantaa Amazonin tuottoja ja kasvattaa jättiyhtiötä entisestään.

Kauppa- ja teknologiajätti Amazon on paisunut koossa, mutta tulosta yhtiö on tehnyt vain vähän. Amazonin perustajan Jeff Bezosin visiona onkin ollut panna kaikki panokset kasvuinvestointeihin.

Sijoittajat ovat tähän saakka saaneet turvaa Amazonin pilviliiketoiminnasta, mutta Bloombergin mukaan seuraava ihmeaine on mainonta. Uutistoimiston mukaan yhtiössä on kaikessa hiljaisuudessa kehitetty uudenlaista markkinointialustaa.

Osa analyytikoista ennustaa, että mainosliiketoiminnan kasvu voisi nostaa Amazonin markkina-arvon jopa biljoonaan, eli miljoonaan miljoonaan dollariin. Lisäksi Amazonin ja Bloombergin ennusteen mukaan myös yhtiön voittomarginaalin tulisi vahvistua.

Amazonin etu on verkkosivusto, jonka kautta myydään satoja miljoonia tuotteita sekä suoratoistopalveluja. Myös mobiilimpaan maailmaan siirtyminen sataa Amazonin sovelluksen laariin, kun käyttäjät eivät enää käy Amazonille Googlen hakukoneen kautta.

Aiemmin Amazon on pyrkinyt pitämään sivustonsa mainonnan hienovaraisena, jottei se karkottaisi shoppailijoita. Viime aikoina yhtiö on alkanut pikkuhiljaa jakaa näyttävämpiä sponsoroidun sisällön paikkoja brändeille.

EMarketerin tietojen mukaan Amazonin mainosliiketoiminta teki viime vuonna 1,7 miljardin dollarin liikevaihdon. Verkon isoihin pelureihin, kuten Googleen ja Facebookiin nähden summa on käytännössä taskurahoja.

Aiemmin suurin osa Amazonin mainospaikoista on ollut sponsoroituja hakutuloksia tai display-mainontaa. Jatkossa Amazon pyrkisi näyttäytymään mainostajille kokonaisvaltaisena lifestyle-mediabrändinä. Lisäksi Amazon aikoo kasvattaa investointejaan datatiimiin, jonka tehtävänä on selvittää, miten Amazon-mainonta vaikuttaa myyntiin muissa kanavissa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö