Mainonta

Tivi 10.6. 08:16

Amazonin omistama yhtiö teki varkaaksi epäillystä mainoskasvon

Valvontakameroita valmistava Ring on julkaissut videon naisesta, jota se epäilee rikoksesta.

Amazonin omistama kodin turvallisuustuotteisiin erikoistunut Ring on julkaissut Facebook-sivuillaan videon naisesta, joka kokeilee lukitun auton kahvaa, uutisoi Vice.

Yhtiön valvontakameralla kuvatulla videolla näkyy naisen naama tunnistettavasti. Videolla ilmoitetaan kuvauspaikan postinumero, ja yhtiö pyytää käyttäjiä ilmoittamaan naiseen liittyvistä havainnoista poliisille.

Kyseisen alueen Mountain View'n poliisiasema julkaisi Vicen kirjoituksen mukaan yksityiskohtia tapahtumasta verkkosivuillaan. Vice kirjoittaa poliisin tiedottaneen, että naista epäillään autossa olleen laukun ja lompakon varastamisesta. Kyseinen julkaisu ei kuitenkaan ole enää saatavilla.

Video on ilmestynyt joidenkin käyttäjien sivuille sponsoroituna ilmoituksena eli mainoksena. Yhtiö myöntää maksaneensa videon näkyvyydestä.

Ring myy kodin turvallisuustuotteita kuten erilaisia piilotettuja valvontakameroita. Yhtiö on Cnetin uutisen mukaan hakenut patenttia ovikellojensa valvontakameroiden kasvontunnistukselle. Se pyrkii tunnistamaan epäilyttävät henkilöt ovikellojen avulla ja tekemään heistä automaattisen ilmoituksen poliisille.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö