Ohjelmistoyhtiö Smartly.io Solutions on on myynyt enemmistön yhtiön omistuksesta yhdysvaltalaiselle Providence Equity Partners -rahastolle 200 miljoonalla eurolla.

Smartlyn tuote on ohjelmisto, joka auttaa yrityksiä automatisoimaan, julkaisemaan, kohdentamaan ja analysoimaan muun muassa Facebook-mainontaa.

Providence on maailman johtavia media- ja markkinointialan teknologiaan sijoittavia yhtiöitä, joka on muun muassa suoratoistopalvelu Hulun varhaisia sijoittajia.

Yhtiöt eivät kerro tarkkaan siirtyvää omistusosuutta, ja tarkka prosenttiosuus määrittyy myöhemmin sen mukaan, paljonko lopulta eri osakkaat päättävät myydä. Kyse on kuitenkin noin 50-60 prosentin osuudesta.

”Kaikki työntekijämme ovat optio-ohjelman kautta myös yhtiön omistajia ja tulevat olemaan sitä myös jatkossa. Näin kaikki pääsevät hyötymään kaupasta”, Smartly.ion toimitusjohtaja ja perustaja Kristo Ovaska sanoo.

Kaikki yhtiön vanhat omistajat eli perustajat, osakkeita omistavat työntekijät ja vanhat sijoittajat kuten Highland Europe, Lifeline Ventures ja Matti Alahuhta, pysyvät yhtiön omistajina.

”Olemme kasvaneet hyvin kannattavasti ja pystyneet rahoittamaan hyvin nopean kasvun orgaanisesti. Meidän ei ole tarvinnut nostaa sijoittajarahaa kasvuun”, Ovaska sanoo.

Kauppasumman lisäksi Providence on varannut merkittävän summan tulevaisuudessa tehtäviin yrityskauppoihin, jotka tukevat Smartlyn kasvun seuraavaa vaihetta. Yhtiö tavoittelee entistä vahvempaa asemaa myös perinteisten mainostajien digimainonnan ohjelmistona. Smartlyn mukaan mainonnan luovan tuotannon, kampanjaostamisen ja optimoinnin yhdistäminen antaa sille ainutlaatuisen kilpailuaseman markkinoilla, joilla moni on vasta aloittamassa automatisaatiota.

Ovaska kertoo haluavansa olla mukana myös rakentamassa Suomeen uutta yrittäjäsukupolvea.

“Uskon, että tämä rahoituskierros näkyy tulevaisuudessa myönteisesti myös Suomen startup-ekosysteemissä laajemmin uusina kiinnostavina yrityksinä sekä sijoituksina”, Ovaska sanoo.

Vuonna 2019 Smartly on Ovaskan mukaan yltämässä jo lähes 70 miljoonan euron liikevaihtoon ja on yhä erittäin kannattava. Vuonna 2018 Smartly.io:n liikevaihto oli 46 miljoonaa euroa ja yhtiö teki 5,8 miljoonan euron nettotuloksen.

”Kasvuvauhti on ollut noin 45 prosenttia nyt pari vuotta ja jatkamme myös ensi vuonna vahvaa kasvua orgaanisestikin. Yrityskaupoilla pyrimme vauhdittamaan kasvua entistä nopeammaksi”; Ovaska sanoo.

Suomalaisen kasvuyhtiön läpi on virrannut tänä vuonna jo 2,5 miljardin dollarin mainospotti. Vuonna 2013 perustetun yrityksen asiakkaita ovat muun muassa eBay, Uber ja Walmart. Smartly.io:n mainostyökaluja käyttävät maailman suurimmat online-mainonnan ostajat, kuten suuret verkkokaupat, matkailusivustot ja peliyhtiöt.

Edellisessä kaupassa Matti Alahuhdalle siivu

Syksyllä 2017 Smartly myi 16,7 miljoonalla eurolla siivun yhtiöstä pääomasijoittaja Highland Europelle ja Koneen entiselle toimitusjohtajalle Matti Alahuhdalle. Kauppa poisti paineita nopeasti kasvaneelta startupilta. Tuolloin yhtiö ei tarvinnut rahaa kasvuun, vaan kaikki vanhat omistajat, myös työntekijät, pääsivät myymään osakkeitaan.

Lue lisää Smartlyn 2017 edellisestä osakekaupasta: Tässä yrityskaupassa koko henkilöstö hyötyi – Smartly.io sai osakkaaksi kovan luokan yritysjohtajan Matti Alahuhdan

Smartly.io on kasvanut Facebook-mainonnan kasvun mukana, ja suomalaisyhtiö on päässyt kehittämään tuotettaan yhdessä Facebookin kanssa alusta asti.

Facebookin omat, palvelun sisäiset mainostyökalut sopivat pienemmille mainostajille, joiden budjetit ovat satoja, tai tuhansia euroja kuukaudessa. Jos mainostaja toimii globaalisti kymmenillä eri markkinoilla, sen verkkokaupassa on tuhansia tuotteita ja mainosbudjetit ovat kymmeniä miljoonia, mainonnan tekeminen, optimointi ja kohdennus käsin käy mahdottomaksi. Automatisaatio auttaa siinä.

Lue lisää Smartlyn 2018 kasvusta: Kasvuraketti Smartly.io loikkasi jo 46 miljoonaan euroon - Pyöritti jo 1,5 miljardin mainospottia palvelun kautta

Smartly.io on Kristo Ovaskan ja yhtiön toisen perustajan Tuomo Riekin kolmas yhteinen yritys.

Ovaska tunnetaan myös Aalto-yliopiston opiskelijoiden yrittäjyysjärjestö Aaltoes:n perustajana.

Talouselämän analyysissa pääomasijoituksia keränneistä kotimaisista startupeista Smartly on kuulunut kovimpien kasvajien kärkijoukkoon. Vuoden 2018 liikevaihdollaan se nousi jo kuudenneksi suurimmaksi kaikista analysoiduista 334 yrityksestä. Se ylitti 10 miljoonan euron liikevaihdon rajan vain neljä vuotta perustamisensa jälkeen.

Lue lisää Kristo Ovaskan haastattelusta 2018: ”Täristiin, kun asiakas repi tuotteen irti meistä”, kertoo Vuoden ohjelmistoyrittäjä, Kristo Ovaska, 34

Sijoituksen myötä Smartlyn hallituksen puheenjohtajaksi nousee Providencen osakas Laura Desmond, joka on tehnyt pitkän uran markkinointi- ja mainosalalla, esimerkiksi mainostoimisto Publicis Groupin liiketoimintajohtajana ja mediatoimisto Starcomin toimitusjohtajana. Laura on myös mm. Adoben, CapGeminin ja Double Verifyn hallituksen jäsen.

Marraskuun lopussa Smartly sai tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon vuoden tulokasyrityksenä. Palkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena suomalaisille, kansainvälisesti menestyville yrityksille ja niiden taustalla vaikuttaville yhteisöille.