Sponsorointi

Laura Kukkonen 12.6. 14:38 päivitetty 12.6. 15:22

Amos Rex keräsi ison joukon kumppaneita – luvassa lanseerauksia, tapahtumia ja teknologiaa

Amos Rex / JKMM Arkkitehdit
Amos Rex kokoaa taidetta ja kulttuuria Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Lasipalatsin ympärille.

Elokuun lopussa yleisölle aukeava kulttuurikeskus Amos Rex on kerännyt runsaan joukon yhteistyökumppaneita.

Taiteen ja kaupunkikulttuurin kohtaamispaikaksi suunniteltu Amos Rex on saanut houkuteltua monipuolisen joukon yhteistyöyrityksiä. Amos Rex koostuu uusista näyttelytiloista, Lasipalatsista ja elokuvateatteri Bio Rexistä sekä Lasipalatsin aukion tapahtuma-aukiosta.

Vuosina 2018–2020 Amos Rexin pääyhteistyökumppaneina toimivat Alma Media, Epson, Iittala, KPMG, LähiTapiola ja Veho. Yksi pääyhteistyökumppaneista on vielä julkistamatta.

Iittala esimerkiksi avaa uuden, lasiesineisiin painottuvan Iittala Store Amos Rex -myymälän Lasipalatsiin.

Alma Median ja Amos Rexin yhteistyö taas keskittyy erityisesti nuorten äänten esiintuomiseen ja osallisuuden vahvistamiseen. Tarkoituksena on toteuttaa muun muassa yhteiskunnallisten keskustelujen sarja ja työpajatoimintaa nuorille.

"Media ja taide yhdistävät erilaisia ihmisiä ja herättävät aitoa kansalaiskeskustelua. Ne tukevat yhteiskunnan tasapainoista kehitystä ja antavat äänen myös niille, joiden ääntä ei muuten kuultaisi. Amos Rexin ja Alma Median nuoriin keskittyvä yhteistyö nivoutuu tähän tehtävään luontevasti", Alma Median viestintä- ja brändijohtaja Elina Kukkonen kommentoi yhteistyötä.

Lisäksi Amos Rexin yhteistyökumppaneiksi ovat ryhtyneet Clear Channel, Ekosähkö, Genelec, Grano, Hartwall, Kone, Scandic ja Telia.

Amos Rexin mukaan yhteistyön keskiössä ovat muun muassa kävijöiden tavoittamiseen, museon palvelupolun kehittämiseen, teknologiseen tai muotoilulliseen yhteistyöhön ja osaamisen jakamiseen liittyvät sisältötarinat ja -teot.

Kumppanit ovat kehittäneet erilaisia yrityskohtaisia yhteistyömuotoja ja -sisältöjä. Amos Rexin mukaan yhteistyön välineitä ovat muun muassa Amos Rexin kävijäpolkuun asettuvat tuotteet, palvelut ja teknologia. Lisäksi mukana on lanseerauksia, yritys- ja kuluttajatapahtumia ja myynnin edistämiseen sekä brändien tunnettuuteen liittyviä toimintoja.

Markkinointi & Mainonta on osa Alma Mediaa.