Seitsemän vuotta vanha Finnairin "Poro ja tähti" -mainosanimaatio pyöri jälleen joulun alla televisiossa.

Onko mainosanimaatioiden teko lopetettu, kun kunnianhimoisimmat tekeleet ovat jo kouluiässä?

Ei, vastaavat animaatiostudiot, mainosanimaatiosta on vain tullut arkinen tehokeino ja tekijöille tekniikka muiden joukossa.

Fake Graphicsin luovan tuottajan Harri Hännikäisen mukaan mainokset eivät enää ole niin ilmeisiä sarjis- tai karkkivärianimaatioita kuin vielä muutama vuosi takaperin.

- Aidon ja keinotekoisen raja on veteen piirretty viiva. Animaatiotoimeksianto voi olla myös tehosteita tai näkymättömiä tai näkyviä lisäyksiä perinteiseen näyteltyyn elokuvaan. Ei ole itseisarvo että tietokoneanimaatio varmasti näkyy salin peräriville saakka, Hännikäinen sanoo.

- Livekuvia parannellaan ja niihin animoidaan tiettyjä elementtejä, joista normaali kuluttaja ei pysty sanomaan ovatko ne kuvattu vai tehty 3d:llä, kertoo Nitron vastaava tuottaja Marika Tulivuori.

Tulivuoren mukaan taantuman puristuksessa animaatiosta on haettu mainonnan tekemiseen kustannustehokkuutta. Animaatio helpottaa myös suunnittelijoiden työtä, kun mikään ei periaatteessa ole mahdotonta.

Mainonta menee edellä

Animaatiotuottajien järjestön Finnanimationin promoottori Liisa Vähäkylä muistuttaa, että suomalainen animaatioala on syntynyt mainosanimaationa ja yhä edelleen valtaosa alan yrityksistä elää mainoksilla.

- Mainokset ovat tuoneet yrityksiin tuotekehitysrahaa. Mainoksissa voi kokeilla eri tyylejä ja työvälineitä. Animaatioon erikoistunutta yritystä ei kuitenkaan perusteta siksi, että haluttaisiin tehdä vain mainoksia. Lähes kaikki haluaisivat tehdä omia juttuja, jotka eläisivät mainoksia pidempään, Vähäkylä sanoo.

Viime vuonna tätä tuotekehitysrahaa ei ole kuitenkaan valunut animaatiostudioille entiseen tapaan.

- Kun etenkin kalliimpaa mainosanimaatiota on tilattu vähemmän, on osassa yrityksiä jouduttu koville. Toisissa tilanne ei ole paljoa muuttunut, mikä kertoo animaatioalan kasvusta Suomessa.

Vähäkylä toteaa vieläkin olevan paljon mainonnan ostajia, mainostajia ja mainostoimistoja, jotka luulevat, että hyvä animaatiotuotanto pitää käydä ostamassa ulkomailta.

- Se ei pidä paikkaansa taidollisesti eikä myöskään taloudellisesti, Vähäkylä sanoo.

Vakituisille heippa

Animaatiostudio Anima Vitae - joka vastasi muun muassa Finnairin Poro-mainoksen animoinnista - hakee tulevaisuuden toimintatapaa organisaation rakennemuutoksella.

Loppuvuodesta 2009 studiolla työskenteli 40 henkeä, joista valtaosa oli vakituisia. Jatkossa Anima toimii entistä keveämmällä organisaatiolla, jossa osa vakituisista työsuhteista korvataan freelance-työsuhteilla.

- Rakennemuutos on välttämätön, jotta voimme tehdä entistä haastavampia hankkeita tulevaisuudessa, sanoo Anima Vitaen toimitusjohtaja Petteri Pasanen.

Anima suunnittelee parhaillaan ajankohtaisanimaation tuotantoa. Daily Ape Show on jo saanut tukea Elokuvasäätiöltä ja apinoilla on myös rooli Shanghain maailmannäyttelyssä.

Jos projekti nytkähtää eteenpäin, se on tarkoitus toteuttaa Suomen lisäksi ainakin Ruotsissa ja Ranskassa.