”Tänään tehdään koronapaniikkirentoutus. Nyt kyseessä ei ole mikään naurun asia, vaan kyse on vakavasta maailmanlaajuisesta epidemiasta eli pandemiasta. Koronaviruksen lieveilmiöitä on myös paniikki, joka saattaa yllättää ihan tavallisen ihmisen”, Holma toteaa videonsa aluksi ja pyytää asettumaan vaikka selinmakuulle kuuntelemaan videota.

Yksitoista minuuttia kestävän videon aikana Holma käy läpi THL:n infoa siitä, miten virus tarttuu, mitkä ovat tartunnan oireet, miten virus säilyy esimerkiksi pinnoilla ja miten siltä pitäisi suojautua.

Hän tekee ASMR-ääniä muun muassa naputtelemalla kuumemittaria ja lääkepakkauksia ja sivelemällä kasvomaskia.

Videolla Holma myös näyttää, miten kädet pestään oikeaoppisesti ja miten käsidesi levitetään perusteellisesti. Vitsailua videolla ei ole. Kaksi päivää sitten julkaistulla videolla on tällä hetkellä yli 50 000 katselua, ja moni kiittelee saaneensa nukuttua rauhallisesti sen katsottuaan.

”Pidä huoli itsestäsi ja läheisistäsi, ja muista pestä käsiä. Voi hyvin”, Holma toivottaa videon lopuksi.

THL:n ohjeet koronavirustartunnan ehkäisyyn.