Tekijänoikeudet

Suvi Korhonen 26.8.2014 09:42 päivitetty 4.2.2016 10:44

Apina-selfien tekijänoikeuksien kiista selvisi - eläinten ja haamujen kuvilla ei oikeuksia

USA:n tekijänoikeusvirasto on päättänyt, että eläinten, kasvien, haamujen ja jumalien luomuksia ei voi rekisteröidä tekijänoikeudellisten teosten rekisteriin.

Apinan kännykkäkameralla itsestään nappaaman kuvan oikeuksista on kiistelty viime aikoina Yhdysvalloissa.

Kuva lisättiin Wikipedian taustalla olevan Wikimedian arkistoon, sillä sen katsottiin olevan tekijänoikeuksista vapaa teos. Valokuvaaja David Slater, jolta varastetulla kameralla apina itsensä ikuisti, vaatii kuitenkin tekijänoikeuksia kuvaan. Hän katsoi tehneensä olennaisen työn kuvan ottamiseksi ja apinan toimineen kuvaajan apulaisena.

Yhdysvaltain tekijänoikeusvirasto on ilmoittanut nyt kantansa, jonka mukaan eläinten luomuksia ei voi rekisteröidä tekijänoikeudellisten teosten rekisteriin, uutisoi Mashable.

Kongressin kirjaston alainen tekijänoikeusvirasto pitää yllä luetteloa, jonne voi ilmoittaa ja rekisteröidä tekijänoikeutensa teoksiin. Maan laki toimii tässä suhteessa eri tavalla kuin Suomessa.

Virasto täydensi hiljattain sääntöjään apinan omakuvasta syntyneen kohun vuoksi.

Apinoiden ja eläinten lisäksi myöskään kasvien, haamujen tai jumalien luomukset eivät kelpaa rekisteriin. Elefantin tekemä maalaus ei kelpaa tai hienon muotoinen, luonnosta löytynyt kivi.

Tekijänoikeuden haltijan pitäisi olla ihminen. Tosin virasto mainitsee suostuvansa rekisteröimään teoksen, jonka tekotapa jäljittelee tilaa, jossa teos olisi luotu jumalallisen hengen vallassa ollessa.

Lähde: MPC

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö