Kolme vuotta toiminnassa ollut aurinkolaseja kauppaava firma Nopeet nousi taas viime viikolla otsikoihin asiakkailleen lähettämistä kirjeistä. Iltalehti kertoi pirkanmaalaisesta Riku sta, joka sai tilaamansa tuotteen mukana saatekirjeen, joka puhutteli häntä paitsi etunimellä myös sanoin ”Rakas äidinnussija”.

Toista asiakastaan firma muistutti ostoskoriin unohtuneista tuotteista ja uhkasi pernaruttokirjeellä, jos tämä ei maksa ostoksiaan 24 tunnin kuluessa.

Molemmat kirjeet ovat Nopeiden vakioasiakaskirjeitä, ja niistä nyt syntynyt kohu ei firman toimitusjohtajan W :n mukaan ollut suunniteltua.

”Yllättihän se. Emme olleet ajatelleet niitä sen kummemmin markkinointina. Kirjeitä on lähetetty asiakkaille kymmeniä tuhansia. Olemme halunneet huomioida asiakkaan ja nähdä vähän enemmän vaivaa kuin muut, mutta sitten tuli tämmönen hirveä älämöly, kun jotkut otti nokkiinsa.”

W haluaa esiintyä jutussa vain sukunimensä ensimmäisellä kirjaimella, vaikka hänen koko nimensä on kerrottu firman omilla verkkosivuilla.

”Siitä häviäisi muuten salamyhkäisyys. Olemme kolme vuotta rakentaneet tällaista tarinaa meidän ympärille ja halutaan pitää se”, W selittää.

"Ehkä suomennos särähtää korvaan"

Pirkanmaalaismies teki saamastaan kirjeestä rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta.

”Olemme lähetelleet vuoden verran ulkomaalaisille asiakkaille englanninkielistä versiota (Dear motherfucker), eikä niistä ole tullut mitään palautetta. Mutta ehkä se suomennus särähtää korvaan ja kuulostaa kornimmalta kuin englanninkielinen versio.”

Poliisi ei aloittanut esitutkintaa, koska kunnianloukkauksen piirteet eivät toteutuneet.

”Asiakas vaati rahoja takaisin palauttamatta tuotetta, mutta eihän me tietenkään palauteta rahoja, jos tuotetta ei palauteta.”

Miten luonnehtisit markkinointistrategiaanne?

”Ei kai meillä oikeastaan ole sellaista. Aloittaessamme vuonna 2016, se perustui meidän kahden kaveruksen väliseen hassutteluun, ja olemme pyrkineet pitämään sen sellaisena, koska silloin pysyy aidon makuisena. Tartumme hyviin ideoihin ja teemme impulsiivisia päätöksiä. Esimerkiksi vasta arvoimme asiakkaiden kesken vanhan maastoauton. Siitä tuli loppupeleissä onnistunut kampanja.”

Huhtikuussa Nopeet joutui somekohuun antisemitismin vuoksi, kun firman verkkosivuilta löytyi kehotus ottaa asiakaspalveluun yhteyttä aloittaen sanoilla "rakas juutalainen”. Tämä loukkasi helsinkiläisnaista, joka sai mielestään ikävää kohtelua fimasta valitettuaan sinne asiasta.

”Se kaduttaa, miten reagoimme siihen, kun eräs naishenkilö otti asian esille. Emme ottaneet kritiikkiä nöyrästi vastaan, vaan lähdimme vääntämään siitä. Ei ollut tarkoitus diskriminoida ketään ja kyllä se pisti miettimään, että pitää mennä kieli keskellä suuta. Mielestämme se sai silti suhteettomat mittasuhteet. Teksti oli unohtunut verkkosivuillemme. Tuntui myös absurdilta, että meitä syytettiin rasismista, koska toinen meistä on afrikkalaistaustainen ja tummaihoinen.”

Aiotteko muuttaa markkinointianne jotenkin vastaisuudessa?

”En usko, koska meillä on iso porukka, joka tykkää siitä, mitä me tehdään. Emme muuta toimintaamme, jos se ei ole yksittäisten henkilöiden mielestä hauskaa. Jos saamme signaalia, että meininki on hyvää, pitäydymme samassa tyylissä.”

Yli puolet liikevaihdosta Amerikasta

Nopeiden (Kaupparekisterissä nimellä Wormhole Oy) liikevaihto oli viime vuonna 723 665 euroa, ja W arvioi, että tänä vuonna liikevaihto kasvaa miljoonan paremmalle puolelle Amerikan markkinoille pääsyn ansiosta.

”Tänä keväänä homma on ottanut tuulta alleen siellä. Esimerkiksi Spotifyn kuunnelluin artisti Billie Eilish on esiintynyt meidän tuotteet päässään samoin kuin latinoräppäri Bad Bunny.”

W sanoo, että tänä vuonna jo yli puolet liikevaihdosta tulee Amerikasta.

”Ollaan haluttu kansainvälistyä, koska Suomessa homma on niin keleistä kiinni. Olemme halunneet tavoittaa alueita, joissa aurinko paistaa vähän enemmän. Amerikassa toimintamallimme on sama kuin Suomessa, ainakaan vielä siellä ei ole noussut isoa numeroa”, hän viittaa firmansa markkinointiin.