Teemu Relander oli vuonna 2010 vastuussa analytiikkaliiketoiminnan käynnistämisestä Avauksella ja nyt hän on aloittanut firman data- ja analytiikkajohtajana. Relanderin vastuulla on dataliiketoiminnan kehittäminen Pohjoismaissa.

“Vietettyäni yhdeksän vuotta asiakaspuolella, haluan nyt soveltaa osaamistani laajemmin asiantuntijaorganisaatiossa ja Avaus oli ykkösvalintani. Yrityksellä on vahva asema Pohjoismaissa ja merkittävä data- ja analytiikkaosaaminen”, Relander sanoo tiedotteessa.

Datavetoiseen digimarkkinointiin keskittyvä toimisto sanoo viime vuosina tehneensä ”merkittävän siirtymän kohti laajoja koneoppimista hyödyntäviä analytiikkaratkaisuja”, jotka on kohdistettu erityisesti vähittäiskaupalle sekä pankki- ja vakuutusalalle.

Relanderin mukaan Pohjoismaissa ei vielä täysin osata hyödyntää dataa laaja-alaisesti kilpailuedun rakentamisessa. Haaste ei ole datan saatavuus, vaan sen yhdistäminen laajemmin hyödynnettävään muotoon.

Relanderin edellinen työpaikka oli If Vahinkovakuutuksessa ja sitä ennen hän työskenteli Sanoma Oyj:ssä. Vuoden 2017 lopulta alkaen Relander on toiminut digimarkkinointitoimisto OIKIOn hallituksen puheenjohtajana.

“Relanderin tuoma laaja kokemus vakuutus- ja mediatoimialoilta on hyvä vahvistus meidän vahvaan vähittäiskauppa, media- ja operaattoriosaamiseen datassa ja analytiikassa, sanoo Avauksen analytiikkajohtaja Ola Ottosson.

Avauksella työskentelee noin 100 asiantuntijaa Helsingissä, Tukholmassa, Münchenissä ja Gdanskissa.