Vaatebrändi

Julia Ylä-Outinen 8.7. 12:07

Billebeinon liikevaihto on kolminkertaistunut kahdessa vuodessa

Kimmo Haapala
Yrityksen perustajat Ville Leino ja Juhani Putkonen.

Tänä vuonna yritys lanseerasi merkittävän yhteistyön globaalisti tunnetun New Balancen kanssa.

Jääkiekon pelaamisen vuonna 2017 lopettaneen Ville Leinon vaatebrändi Billebeino kasvatti liikevaihtoaan reilulla 0,5 miljoonalla eurolla vuonna 2018. Liikevaihto oli 2,25 miljoonaa euroa.

Yritys tekee mainiota tulosta: sen liiketulos oli 446 000 euroa. Kauppalehden analyytikko Ari Rajala arvioi Billebeinon taseen vahvistuneen: sillä on 1,1 miljoonaa euroa omaa pääomaa 1,4 miljoonan euron taseessa. Yritys maksoi vuonna 2018 pääomalainoja takaisin 247 000 euroa.

Viime vuoteen verrattuna vaatebrändin liiketulos on pysynyt kutakuinkin ennallaan, sillä vuonna 2017 tulos oli 423 000 euroa. Yrityksen kulut ovat kasvaneet liikevaihdon mukana.

Unisex-vaatebrändi on kasvanut kovasti kolmessa vuodessa. Vuonna 2016 sen liikevaihto oli vain 700 000 euroa.

Ville Leino perusti Billebeinon vuonna 2014 yhdessä yrityksen nykyisen toimitusjohtajan Juhani Putkosen kanssa. Hiljattain yritys tiedotti merkittävästä yhteistyöstä: se lanseerasi tämän vuoden huhtikuussa yhteisen malliston globaalisti tunnetun, yhdysvaltalaisen kenkä- ja urheiluvaatevalmistaja New Balancen kanssa.

Vaatemerkillä on ollut tunnettu tukijajoukko takanaan. Leinon tuttavapiiriin kuuluvat artistit ja urheilijat, kuten laulaja Anna Abreu, formulakuski Kimi Räikkönen ja jääkiekkoilija Teemu Selänne on nähty Billebeinon vaatteissa.

Billebeinon katumuotivaatteet tehdään kokonaan kierrätetyistä materiaaleista. Yritys myy esimerkiksi huppareita, pipoja, takkeja ja reppuja.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö