BLOGIT

Mikko Metsämäki 25.10.2005 08:56 päivitetty 4.2.2016 10:16

Blogit käyvät kalliiksi

Amerikkalaiset työnantajat menettävät tänä vuonna 551 000 työvuotta työntekijöidensä blogiharrastukseen.

Advertising Agen analyysin mukaan joka neljäs jenkkiduunari eli noin 35 miljoonaa työntekijää lukee blogeja. Keskimäärin lukemiseen kuluu 3,5 tuntia viikossa, mikä vastaa miltei kymmentä prosenttia työajasta.

Advertising Agen arvion mukaan vain neljännes luetuista blogeista on ammatillisia. Tiedonlähteenään lehti on käyttänyt muun muassa Blogads-verkoston kävijämäärätilastoja, joiden mukaan blogien suosiopiikit ajoittuvat nimenomaan virka-aikaan.

Blogien suosio on ollut viime vuodet vankassa kasvussa. Jenkkiläisen blogihakukone Technoratin mukaan blogien määrä on tuplaantunut viiden kuukauden välein jo kolmen vuoden ajan. Tällä hetkellä kone löytää 20 miljoonaa blogia.

Myös markkinoijat ovat löytäneet blogimedian. Esimerkiksi American Express, General Motors ja Microsoft ovat maksaneet bloggaajille siitä, että nämä nostavat esiin yritysten haluamia aihepiirejä.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö