Cannes Lions ilmoitti perjantaina, että vuoden 2020 festivaali on peruttu kokonaan eli alan arvostetuimpia palkintoja ei jaeta tänä vuonna ollenkaan.

Perjantaina Cannes Lions tiedotti, että seuraava luovuuden festivaali järjestetään 21.-25. kesäkuutä 2021. Aiemmin Cannes oli siirtänyt kesäkuun viimeiselle viikolle suunnitellut tapahtuman lokakuulle.

Festivaalijärjestäjän tiedotteessa kerrotaan, että koronaviruspandemian levitessä on käynyt selväksi, että median ja markkinoinnin ammattilaisten fokus on ihmisten suojelemisessa, perustuotteiden saatavuuden turvaamisessa ja yritysten ja yhteiskuntien turvaamisessa. Tässä tilanteessa festivaalin peruminen oli väistämätön päätös.

Taustalla on pitkä ja syvällinen keskustelu yhteistyökumppanien kanssa, Cannes Lions viestii.

”Pohjimmiltaan Cannes Lionsissa on aina ollut kyse luovuudesta ja palkinnoista. Ymmärrämme, että luovalla yhteisöllä on nyt muita haasteita. Markkinointiala ja koko luova ala ovat monien muiden alojen tapaan nyt myllerryksessä ja on selvää, että voimme tehdä osamme poistamalla kaiken spekulaation tämän vuoden festivaalin ympäriltä”, kommentoi Cannes Lionsin hallituksen puheenjohtaja Philip Thomas.

”Yritimme tehdä päätöksen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta voimme suoda alalle selkeyttä tähän tilanteeseen. Siksi päätös tuli tänään”, Thomas jatkaa.

Samoilla linjoilla on festivaalin toimitusjohtaja Simon Cook, joka sanoo odottavansa parempia aikoja. Lions-palkinnot jäävät tältä vuodelta jakamatta, mutta katse on jo tulevassa. Thomas ja Cook käyttävät molemmat painokkaasti termiä yhteisö, mikä kuvaakin Cannes Lionsin roolia glbaalilla mainosalalla.

”Uskomme vakaasti, että Lions tulee tarjoamaan merkittäviä tunnustuksia yhteisöllemme ja odotamme tilaisuutta päästä juhlimaan ja kunnioittamaan töitä vuonna 2021, kun maailma toivottavasti on vakaampi ja yhteisömme pystyy keskittymään töihin niiden ansaitsemalla tavalla”, Thomas Cook sanoo.

Cannes Lions maailman merkittävin mainosalan festivaali, jota on järjestetty vuodesta 1954.