Taiteiden maisteri Ville Granroth, 43, siirtyi Livson Groupin luovaksi johtajaksi Hasan&Partnersilta jossa hän työskenteli associate creative directorina K-Ryhmän ketjujen parissa.

Aiemmin Granroth on työskennellyt Dynamo Advertisingin ja SEKin palveluksessa.

Livson Groupin luovana johtajana Granrothin vastuulla ovat muun muassa Muumimaailman sekä Santa Claus Licensingin brändien kehittäminen ja konseptointi yhdessä nykyisten tiimien kanssa.

Lisäksi Granroth tulee toimimaan yhtiöryhmän muiden yritysten asiakkuuksissa erilaisissa rooleissa.

”Olemme Muumimaailman kanssa monen uuden mielenkiintoisen polun risteyskohdassa. Strategiamme on kasvaa tulevina vuosina niin Suomessa kuin Euroopan tasolla ja sen varmistamiseksi on hienoa saada Villen myötä vahvaa konseptuaalista ja tarinankerronnallista osaamista”, kertoo Livson Groupin perustaja ja business director Tim Livson.

Myös Santa Claus Licensing ja työ suomalaisen Joulupukin brändin kehittämisen kanssa on Livsonin mukaan herkullisessa vaiheessa.

”Elämyksellinen tarinankerronta ja kaupallinen konseptointikyky on Villelle luontaista, joulun taika kaipaa parhaita tekijöitä ympärilleen, siksi Ville on erinomainen lisä nykyisiin tiimeihin”, Tim Livson sanoo.

Granrothilla on takanaan 20 vuoden ura maineikkaissa mainonna, brändien ja tarinan kerronnan parissa. Granroth kertoo, että mahdollisuus oppia uutta on aina inspiroinut hänen tekemistään ja hän on pyrkinyt uransa aikana aktiivisesti erilaisiin rooleihin ja tiimeihin.

”Olen viime aikoina pohtinut paljon uraani mainosalalla ja ennen kaikkea sitä, mistä työn merkityksellisyys itselle rakentuu. Projektit, joissa yhdistyvät kuvittaminen ja visuaalinen tarinankerronta sekä ilon ja elämysten tuottaminen ihmisille, ovat olleet itselle rakkaimpia.”

”Livson Groupissa nämä kaikki yhdistyvät parhaalla mahdollisella tavalla, lisäksi huippuosaajista koostuva perheyhteisö, sekä pää pilvissä, mutta jalat maassa -asenne teki vaikutuksen”, Granroth kertoo M&M:lle.

Mahdollisuus päästä kehittämään Muumimaailman ja Santa Claus Licensingin brändejä on myös isoa asia Granrothille. Muumit ja Joulupukki ovat tuttuja kaikille suomalaisille ja myös hyvin monille eri puolilla maailmaa.

”Tämä on tietysti kunnia-asia ja unelmien täyttymys. Erityisen mielenkiintoiseksi sen tekee käynnissä olevat kasvuhankkeet molempien brändien osalta.”

Mitä haasteita liittyy tunnettujen ja suomalaisuuden ytimessä olevien brändien kehittämiseen?

”Haasteeksi voi helposti muodostua varovaisuus, kun työskennellään kansallisaarteiden kanssa, mutta oikea suunta kyllä löytyy, jos brändi edustaa asioita jotka voi itsekin tekijänä allekirjoittaa. Olen aikaisemminkin työskennellyt suomalaisten kansallisbrändien, kuten Hartwallin Jaffan ja Fazerin Sinisen parissa, ja tällaisiin mahdollisuuksiin tulee aina suhtautua kunnioituksella ja rakkaudella”, kiteyttää Granroth.

Palkittuja töitä

Granroth on ollut luomassa useita suomalaisperheissä tutuksi tulleita hahmoja ja kampanjoita, kuten Hartwall Jaffan hedelmähahmot sekä K-Citymarketin Kalalaulun, joka palkittiin Voittogaalassa yleisöpalkinnolla sekä Kaikugaalassa vuoden mainosjinglenä.

Granrothin kuvittama ja Aleksi Bardyn kirjoittama “Oskarin venekirja” oli ilmestyessään vuonna 2002 Finlandia Junior -ehdokas ja se palkittiin vuoden kauneimpana kirjana.

Hänen kansainvälisesti tunnetuin työnsä on ollut Valio Gefiluksen Sisäisen voiman jäljillä, joka palkittiin Cannesin pronssileijonan lisäksi useissa ulkomaisissa alan kilpailuissa.

Siirtyminen Livson Groupiin avaa Granrothin mukaan paljon kiinnostavia mahdollisuuksia hyödyntää omaa osaamista yli yhtiöryhmärajojen.

”Livson Groupin yrityksiä yhdistää merkityksellisten kohtaamisten ja elämysten luominen sekä niiden tarinallistaminen. Esimerkiksi kokemusmarkkinointi on maailmalla nopeasti nouseva bisnesala ja Vuoden toimistonakin palkittu Lataamo Group on suomen johtavia tekijöitä tällä saralla, on hienoa päästä tekemään heidän kanssa yhdessä töitä”.

Livson Group -konserni teki tilikaudella 2018 noin 15,6 miljoonan euron liikevaihdon ja 1,1 miljoonan euron liiketuloksen. Konsernin vakituisen henkilöstön määrä vuonna 2019 on noin 60.

”Vuonna 2019 kasvua tulee noin 10 prosenttia eli liikevaihtoarvio on noin 17 miljoonaa euroa ja ja liiketulosarvio noin 1,4 miljoonaa euroa. Myös vuonna 2020 odotetaan kasvua noin 10–15 prosenttia”, Tim Livson kertoo M&M:lle.