Chocochili-ruokablogi sieppasi viestintäyhtiö Cision Finland in Vegaanisten ruokablogien top 10 -listan kärkipaikan elokuussa.

Listauksen hopeasijalle kiri vegaanisia reseptejä käsittelevä Pidempi korsi -blogi. Kärkikolmikon täydensi vegaaniseen leipomiseen keskittyvä Kamomillan konditoria -blogi.

Blogit arvioitiin lukijoiden määrän sekä blogiin muualla verkossa tehtyjen viittausten todennäköisyyden mukaan.

Esimerkiksi hakukoneiden hakutulokset ja Twitter-mainintojen määrä, päivitystiheys, bloggaajan ja lukijoiden välinen vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa sekä blogin kommentointi vaikuttivat blogin sijoitukseen listauksessa.

Chocochilin voitto oli Cision Finlandin mukaan odotettu, sillä vegaanikokkailuun rennosti suhtautuva kasvisruokablogi lukeutuu Suomen suosituimpiin ruokablogeihin. Vegaaniblogin reseptejä on julkaistu myös kirjana vuonna 2011.

Cision Finlandin Vegaanisten ruokablogien top 10 -lista Suomessa elokuussa 2014

1. Chocohili2. Pidempi korsi3. Kamomillan konditoria4. Veikeä Verso5. Kissoja & Kasvisruokaa6. Hellaton kokki7. Gastropapu8. Reissausta ja Ruokaa9. Life Tastes Good10. Maikin Mokomin

Cision on aiemmin julkaissut listaukset myös Saksan suosituimmista vegaanisista ruokablogeista marraskuussa 2013 ja USA:n vegaanisten ruokablogien kärkikymmeniköstä Pinterestissä kesäkuussa 2014. Suomen suosituimmat vegaaniblogit Cision listasi elokuussa ensimmäistä kertaa.