Viime vuosina ulkomaille laajentaneen ravintolaketju Classic Pizzan toimitusjohtaja Juha Toivanen kertoo, että yrityksen ravintolatoiminta Tanskassa ja Ruotsissa lopetettiin koronan takia.

”Kun liiketoiminta palaa niin sanotusti "new normal" -tasolle, niin teemme seuraavat siirrot. Ketju kasvaa kotimaassa nykyisellä ja uudella konseptilla. Laajennamme myös franchise-kumppanuuksia,” Toivanen kertoo tiedotteessa.

”Tanska ja Ruotsi olivat hitaan kasvun uralla ja ilman koronaa olisimme saaneet ravintolat rullaamaan tämän vuoden jälkeen.”

Samalla kerrottiin yrityksen hallituksen saaneen uutta verta. Toivasen mukaan se sai nyt ensi kertaa ”oikean hallituksen”.

Keksijä-kirjailija Perttu Pölösen, Taksiyhtiö Kovasen perustaja ja entinen omistaja Heikki Kovasen ja markkinointijohtaja Ami Hasanin lisäksi hallitukseen kuuluvat Juha Toivanen ja Classic Pizzan kehitys- ja laatujohtaja Merja Rahkola-Toivanen.

”Olen ollut 25 vuotta hallituksessa diktaattorina ja hoitanut paljon asioita yksin. Monipuolinen hallitus laajentaa katsantokantoja, haastaa rakentavasti, tuo liike-elämän kokemusta ja tulevaisuuden visiointia,” Toivanen sanoo.

”Tulevaisuudessa jatkamme laajentumista ulkomaille uudella puhdilla ammattimaisen hallituksen voimin. Uusia paikkoja haetaan koko ajan.”

Lue lisää: Perttu Pölönen: ”Teknologian kehittyminen pakottaa meidät menemään syvemmälle ihmisyyteen”