Presidentti Martti Ahtisaaren perustama konfliktinratkaisujärjestö CMI on kannustanut nuoria määrittelemään rauhan uudelleen, omista lähtökohdistaan. Nuorten rauhanryhmä Lennonit on tarttunut haasteeseen.

Tänään alkavalla #pokkaamyöntää-kampanjalla Lennonit haastavat kaikki mukaan myöntämään omat virheensä ja sitä kautta rakentamaan rauhaa omassa arjessaan.

Lennonit ovat eri alojen 16–22-vuotiaita nuoria taitajia, joita yhdistää palo rauhantyöhön. Ryhmällä on tukenaan suunnittelutoimisto Måndag, CMI ja Bassoradio. Lennoneiden alkuperäisen visuaalisen ilmeen on suunnitellut viestintätoimisto Miltton.

Kampanjan käynnistää Bassoradion Tuke n ja Jusa n sekä tubettaja Seksikkään Suklaan (oikealta nimeltään Luyeye Konssi) tähdittämä video, jossa ratkotaan nakkikioskilla syntynyttä kärhämää.

"Omien virheiden myöntäminen ja vastapuolen kuunteleminen on tapa avata ovi rauhalle – niin maailman konfliktikentillä kuin arjessakin. Siksi haastamme kaikki mukaan myöntämään omat virheensä", sanoo Lennoneiden tiiminvetäjä Olli Puumalainen kampanjatiedotteessa.

Omien virheiden myöntämisen esteenä saattavat olla esimerkiksi ylpeys, ego tai häpeä. #pokkaamyöntää-kampanja kannustaa aseistariisuvaan mokien myöntämiseen, mikä luo pohjaa rauhanomaiselle vuoropuhelulle.

Kampanja on osa CMI:n Ahtisaari-päiviä, jotka huipentuvat tänä vuonna 13.11.–26.11. Ahtisaari-päivät tuo rauhanvälityksen ja sovittelun kouluihin. CMI järjestää Ahtisaari-päivät Ulkoministeriö n tuella.

Presidentti Martti Ahtisaari on ainoa suomalainen, jolle on myönnetty Nobelin rauhanpalkinto. Ahtisaari vastaanotti palkinnon vuonna 2008. Palkinto myönnettiin hänelle merkittävistä ponnistuksista kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseksi.

Lennonit on saanut nimensä Beatles-yhtyeen edesmenneeltä keulakuvalta John Lennon ilta. Soolouransa aikana poliittisesti aktiivinen Lennon kannatti rauhanaatetta ja käsitteli teemaa useissa kappaleissaan, kuten Imagine ja Happy Xmas (War Is Over). Lennon murhattiin vuonna 1980.