Kumppanuudet

Ville Perttula 9.8. 09:20 päivitetty 9.8. 09:25

Danske Bankista taidemuseo Amos Rexin pääyhteistyökumppani

Amos Rex / JKMM Arkkitehdit
Amos Rex kokoaa taidetta ja kulttuuria Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Lasipalatsin ympärille.

Taidemuseo Amos Rex avataan 30. elokuuta.

Danske Bank on solminut yhteistyösopimuksen elokuun lopulla avattavan Amos Rex -taidemuseon kanssa vuosille 2018–2020.

Yhteistyössä korostuvat Danske Bankin mukaan "digitaalisuuden hyödyntäminen sisältöjen ja palveluiden käytettävyyden kehittämisessä ja elävöittämisessä, taide-elämysten mahdollistaminen erityisesti lapsille ja nuorille sekä pohjoismaisen yhteistyön hyödyntäminen".

Pääyhteistyökumppanina Danske Bank sponsoroi Studio Rex -taidepajaa, joka on yleisökäyttöön tarkoitettu, muuntautuva työtila. Taidepajassa järjestetään esimerkiksi taidepajoja ja keskustelutilaisuuksia.

Jokaista näyttelyä varten Amos Rexin taidekasvattajat suunnittelevat Studio Rexiin oman taidepajakonseptin, joka kulkee käsi kädessä näyttelyn sisältöjen kanssa.

Taidemuseon avajaisnäyttelystä vastaa kokeileva ja teknisiä innovaatioita soveltava teamLab-ryhmä.

Amos Rex -museo on kerännyt monipuolisen joukon yhteistyökumppaneita. Taidemuseon muita pääyhteistyökumppaneita vuosina 2018–2020 ovat Alma Media, Epson, Iittala, KPMG, LähiTapiola ja Veho.

Muita museon yhteistyökumppaneita ovat Clear Channel, Ekosähkö, Genelec, Grano, Hartwall, Kone, Scandic ja Telia.

Lisäksi Iittala esimerkiksi avaa uuden, lasiesineisiin painottuvan Iittala Store Amos Rex -myymälän Lasipalatsiin.

Amos Rex on yksityinen taidemuseo, jonka rakentamisesta ja ylläpidosta vastaa suomalainen Föreningen Konstsamfundet. Uusi taidemuseo avautuu yleisölle 30.8.

Markkinointi & Mainonta on osa Alma Mediaa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö