Vuonna 2016 perustettu suomalaisen designin konseptikauppa TRE on hakeutunut konkurssiin tänään torstaina.

”TRE:n valmiiksi vaikea taloudellinen tilanne ei kestänyt koronan aiheuttamia tappioita ja uusien velkojen syntymistä. Valitettavasti valtiolta ei saatu taloudellista tukea, eikä vuokranantajilta helpotuksia”, TRE tiedottaa.

Kevään aikana TRE:n pelastamisyrityksissä käytettiin kaikki oljenkorret. Yritys pääsi velkasaneeraukseen ja aloitti joukkorahoituskampanjan, joka sai näyttävästi julkisuutta. Mesenaatin joukkorahoituskampanjassa onnistuttiin keräämään 230 000 euroa, mutta summa ei riittänyt kattamaan koronan aiheuttaman liiketoiminnan pysähtymisestä johtunutta velkaa.

”Usko loppuvuoden liiketoiminnan elpymiseen on myös hutera. Näistä syistä johtuen TRE:n hallitus päätti olla nostamatta kerättyä joukkorahoitusta, koska se ei takaa liiketoiminnan jatkuvuutta vallitsevissa olosuhteissa. TREn velkasaneeraus keskeytyy konkurssihakemukseen ja velat kokonaisuudessaan siirtyvät konkurssipesälle”, TRE:n tiedote selventää.

TRE perustettiin vuonna 2016 uudenlaiseksi suomalaisen muotoilun ja muodin kaupaksi, jossa tärkeää oli myös yhteisöllisyys. Suomalaisen muotoilun kansainvälistyminen oli yksi tavoitteista. Perustajia olivat Tanja Sipilä, Lasse Laine ja Teemu Suviala, mutta omistajiin kuului myös Flow Festival, jonka kanssa TRE teki läheistä yhteistyötä useamman vuoden ajan.

Kauppa nousi merkittäväksi toimijaksi ja promoottoriksi suomalaisen muotoilun saralla, sillä se myi yli 500 suomalaisen designyrityksen tuotteita useassa omassa liikkeessään jo pelkästään Helsingissä.

”Alusta asti tavoitteet olivat suuret – valtavia onnistumisia ja epäonnistumisiakin on reissuun mahtunut. Satoja kumppaneita, kymmeniä tuhansia asiakkaita ja rohkeita ideoita. Loppuun asti taisteltiin, mutta se ei nyt riittänyt. Edelleen uskomme, että tarvitaan rohkeita yrityksiä, hyvää designia, kestävää kehitystä ja hyvää tavaraa! Onneksi näitä yrityksiä Suomessa riittää ja monen kanssa olemme saaneet tehdä yhteistyötä”, kirjoittaa perustaja ja toimitusjohtaja Tanja Sipilä viimeisessä kirjeessä asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.