Peräti 95 prosenttia suomalaisista lukee viikoittain sanoma- tai aikakauslehteä, kertoo Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) tuore julkistus. Viime vuoden aikana tapahtui muutos digitaalisten ja painettujen sisältöjen kuluttamisessa. Median digisisältöjä kulutti 81 prosenttia ja painettuja 74 prosenttia vastanneista.

KMT huomauttaa, että se uudisti metodologiansa, eivätkä viime vuoden luvut ole vertailukelpoisia edellisvuosiin. Vuoden 2018 tutkimuksessa painotuotteet olivat kuitenkin selvästi edellä.

Painettuja sanomalehtiä lukee kaksi kolmesta ja aikakauslehtiä puolet.

Suomen luetuin painettu sanomalehti on Helsingin Sanomat, jonka jokaista numeroa lukee keskimäärin 674 000 ihmistä. Painetuista aikakauslehdistä luetuimmat, kun jätetään pois asiakas- ja järjestölehdet, ovat Eeva, jonka lukee keskimäärin 376 000 ihmistä, ja Aku Ankka (336 000).

S-ryhmän Yhteishyvä (2,2 miljoonaa) ja K-ryhmän Pirkka (1,8 miljoonaa) ovat ylivoimaisesti Suomen luetuimmat painotuotteet.

Kun tarkastellaan nettilukijoita ja viikkotavoittavuutta eli printin ja digin yhdistelmää, iltapäivälehdet ovat aivan omassa luokassaan. Ilta-Sanomat on niukasti Iltalehteä edellä. Kumpikin lehti kerää viikossa noin 2,15 miljoonaa lukijaa netissä, ja viikkotavoittavuus on IS:llä 2,65 miljoonaa ja IL:llä 2,51 miljoonaa.

Helsingin Sanomien viikkotavoittavuus on tasan kaksi miljoonaa. Seuraavana tulee talouteen keskittyvä Kauppalehti, joka tavoittaa viikoittain 870 000 lukijaa.

KMT 2019 -tutkimuksen lehtien lukijamäärät löydät täältä.

Markkinointi & Mainonta on osa Alma Mediaa, johon kuuluvat jutussa mainituista lehdistä Kauppalehti ja Iltalehti.