Minä en kestä ahdistavia elokuvia. Sen tietävät kaikki ystäväni. Olen nähnyt Puhdistuksen näytelmänä ja lukenut kirjan, joten kun menin katsomaan Puhdistus-elokuvaa, tiesin, että se on ahdistava. Silti menin, minä typerys.

Puhdistus on hyvä elokuva. Siinä näyttelijät pistävät parastaan, se on visuaalisesti uskottava ja se on leikattu hyvin. Tarina ei ole täysin uskollinen Sofi Oksasen teokselle. Ohjaaja Antti J. Jokisen ratkaisu pysytellä alkuperäisen tarinan laitamilla on järkevää.

Oksasen kirjasta on otettu jo 30. painos ja kirjaa on myyty yli miljoona kappaletta. Kirjan käännösoikeudet on myyty 41 kielelle.

Kolmen miljoonan euron budjetilla tehty elokuva on sopivalla tavalla amerikkalainen, vaikka Jokinen ei itse pidä realistisena, että elokuva rantautuisi rapakon taakse. Ranska, Englanti ja Saksa ovat todennäköisempiä vaihtoehtoja. Kansainvälinen ote näkyy esimerkiksi siinä, että elokuvan alkutekstit ovat englanniksi.

Kirjaa lukiessa saa aina käyttää omaa mielikuvitustaan - tai olla käyttämättä, jos ei halua. Näytelmässäkään tapahtumat eivät ole ylitsepääsemättömän raakoja.

Elokuva sen sijaan ei anna armoa. Jokinen on haastatteluissa kertonut käyttäneensä muutamaa naista testiyleisönä ja poistaneensa palautteen perusteella raainta väkivaltaa.

Heräsin leffakeikkaa seuraavana yönä painajaiseen. Laura Birnin kasvot kohtauksessa, jossa hänen roolihahmonsa joutui tekemään eniten omaa tahtoaan vastaan, eivät jättäneet minua rauhaan. Toiset uneen tulleet kasvot olivat Reino Nordinin , kun nuoren miehen uho on vaihtunut kuolemanpelkoon.

Voin suositella Puhdistusta elokuvana. Leffateatterissa on hyvä olla joku, jota pitää kädestä kiinni, mutta ensitreffeille en Puhdistukseen menisi. Itse taidan katsella hetken aikaa musikaalielokuvia.