Työeläkeyhtiö Varma jatkaa Suomen kansallisoopperan ja -baletin pääyhteistyökumppanina.

Yhteistyön avulla on tavoitteena tukea suomalaista kulttuuria ja tuoda yhä useammalle mahdollisuus tutustua oopperan ja baletin maailmaan.

Varman ja kansallisoopperan keskeinen yhteistyömuoto on asiakastilaisuuksien järjestäminen. Muun muassa Varman merkittävin asiakastilaisuus järjestetään Oopperassa.

Varman varatoimitusjohtajan Ville-Veikko Laukkasen mukaan yhteistyöllä on mahdollista luoda avauksia myös työelämän kehittämiseen yhdessä luovan työn tekijöiden kanssa.

"Kansallisoopperan ja -baletin vierailuesitykset ympäri Suomen, koululaisoopperat ja suoratoistot tuovat mahdollisuuksia taide-elämyksiin kaikille suomalaisille. On myös hyvä muistaa, että Kansallisooppera on monipuolinen työnantaja", Laukkanen kuvailee tiedotteessa.

Vuonna 1984 alkanut yhteistyö jatkuu uuden sopimuksen myötä vuoden 2018 loppuun. Sopimukseen kuuluu mahdollisuus vuoden lisäajasta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit tukevat Suomen kansallisoopperan ja -baletin toimintaa. Kumppaneiden mukaan yritysyhteistyö taas mahdollistaa toiminnan laajentamisen eri-ikäisille ja laajemmin Suomeen.

"On hienoa, että pitkäaikainen yhteistyömme Varman kanssa hyvinvoinnin edistämiseksi jatkuu", Suomen kansallisoopperan ja -baletin pääjohtaja Päivi Kärkkäinen sanoo.