Elisa n toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila luovutti Suomen ja samalla Pohjoismaiden ensimmäisen 5g-puhelimen sen ostajalle Harri Hellström ille tänään Helsingissä Elisa Kulmassa.

Ensimmäisen 5g-puhelimen omistaja asuu Tampereella, jossa sijaitsee yksi ensimmäisenä avatuista Elisan 5g-verkoista. Hellström kertoo olleensa aina kiinnostunut uusimmasta teknologiasta ja olleensa usein ensimmäisten joukossa hankkimassa uusimpia laitteita.

”On aika hienoa, että Pohjoismaiden ensimmäinen 5g-puhelin on nyt minulla. Matkustan paljon sekä Suomessa että ulkomailla ja mobiililaite on usein se, jonka avulla reissussa yhteydet hoidetaan. Siksi nopeat yhteydet ovat erittäin tärkeitä”, hän sanoo.

Hellströmin mukaan 5g-verkon peittoalue sopii hyvin yhteen sen kanssa, missä hän eniten liikkuu. Elisa on avannut 5g-verkon Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Helsingissä verkko on parhaillaan testaus- ja pilotointivaiheessa.

”Kun näin ensimmäisen 5g-puhelimen mainoksen, olin jo lukenut lehdistä 5g:n yleistymisestä. Muistan, että myös siirtymä 3g:stä 4g:hen oli ollut huomattava”, Hellström sanoo.

Ennakkotilaamaltaan ja nyt käyttöönsä saamaltaan uudelta 5g-puhelimelta Hellström odottaa erityisesti yhteyden nopeutumista ja aiempaa parempaa käytettävyyttä. Odotukset kohdistuvat varsinkin elokuviin ja peleihin.

”Odotan myös, millaisia uusia palveluita 5g tulee tarjoamaan.”

Jotta nopeudella ja lyhyellä viiveellä on väliä, tarvitaan sovelluksia

Uusia palveluita 5g-puhelimille odottaa myös Mattila.

”Uskon, että 5g:n suuren nopeuden ja pienen viiveen vuoksi tullaan näkemään ihan uusia sovelluksia. Ei ehkä vielä tänä vuonna, mutta tulee vielä jotakin sellaista, josta käyttäjät toteavat melkein kuin aikoinaan tekstiviestien tullessa, että nyt on tullut jotakin uutta”, Mattila sanoo.

5g:n markkinoinnissa korostettavia myyntivaltteja ovat juuri nopeus ja viiveen lyheneminen.

”Jotta ne merkitsevät käyttäjälle jotakin, täytyy olla sovellutuksia. Esimerkiksi korkeatasoisien elokuvien lataamisen sujuu 5g:llä nopeammin kuin 4g:llä. Se vaikuttaa käyttömukavuuteen, ja uskomme, että kun siihen tottuu, ei enää halua vaihtaa takaisin”, Mattila sanoo.

Hän kertoo, että aluksi 5g:n kohderyhmää ovat aktiiviset mobiilidatan käyttäjät ja edelläkävijät, jotka haluavat olla ensimmäisten joukossa tutustumassa 5g:n tarjoamiin mahdollisuuksiin. 5g:tä tarjotaan sekä kuluttajille että yrityksille.

”Yritysasiakkaidemme kanssa olemme jo pitkään tehneet yhteistyötä 5g:n tiimoilta. Edelläkävijäyritykset ovat hyvin aktiivisesti halunneet lähteä kokeilemaan esimerkiksi esineiden internetin toteutuksia. Meillä on menossa yli sata asiakaspilottia, joista tulee hienoja sovelluksia eri toimialoille”, Mattila sanoo.

5g-liittymien ja -päätelaitteiden myyntitavoitteitaan Elisa ei kerro, mutta tavoitteita on jo tälle vuodelle.

”Uskomme, että 5g:stä tulee lähivuosina merkittävää liiketoimintaa, vaikka totta kai 4g- ja jopa 3g-liittymiäkin myydään ja käytetään edelleen”, Mattila sanoo.

Hän arvioi, että menee pari­–kolme vuotta, ennen kuin 5g on Suomessa massojen tuote.

Mainonta kunnolla käyntiin, kun tarjottavaa on riittävästi

5g:tä mainostetaan jo jonkin verran, mutta suuria kampanjoita ei vielä olla aloittamassa. Toistaiseksi markkinointi painottuu 5g:n tarjoamista mahdollisuuksista viestimiseen.

Perinteistä mainontaakin on tulossa, mutta suuren mittakaavan kampanjoinnin ajankohtaa ei ole vielä päätetty. Elisan viestintäjohtaja Katiye Vuorela kertoo, että aivan lähikuukausista ei ole kyse. Ensin on sekä rakennettava verkkoa kattavammaksi että saatava myyntiin riittävä valikoima puhelimia.

Tänään omistajalleen luovutettu puhelin on ZTE Axon 10 Pro 5G. Suomi on ZTE :n 5g-puhelimen ensimmäinen markkina Euroopassa.

Elisalla on ennakkomyynnissä myös Huawei n ja OnePlus in 5g-puhelimet. Niiden toimitukset alkavat arviolta heinäkuun loppuun mennessä.