Suomen suurimpana e-urheilusarjana tunnettu Finnish Esports Leaguen (FEL) CS-liiga on ensi kaudella Elisa Viihde CS:GO-liiga. Sarjassa pelataanCounter-Strike: Global Offensive -peliä eli CS:GO:ta.

Nimenmuutos julkistettiin tällä viikolla tämän kauden FEL-finaalin yhteydessä. Muutoksen yhteydessä sarjan palkintopotti kaksinkertaistuu 40 000 euroon.

Elisa Viihde CS:GO-liigassa nähdään tulevalla kaudella kahdeksan suomalaista huippujoukkuetta, jotka pelaavat kahdeksan viikon runkosarjan elo­–syyskuun aikana. Finaalit pelataan Grail Quest -tapahtumassa Turussa lokakuussa. Palkintorahojen ja pokaalin lisäksi sarjan voittajajoukkue lunastaa paikan merkittävään kansainväliseen turnaukseen.

Uuden nimen ja aiempaa muhkeamman palkintopotin lisäksi Elisa Viihde CS:GO-liigalle on luvassa Suomessa ennennäkemätön lähetystuotanto. Kauden aikana Elisa Viihde tuottaa otteluista yli 200 tuntia lähetystä, mikä kasvattaa sen e-urheilusisältöä entisestään.

Aiemmin Elisa Viihde on näyttänyt CS-liigan pelejä kahdesti viikossa, mutta uuden Elisa Viihde CS:GO -liigan peleistä se esittää kaikki. Runkosarjassa se tarkoittaa neljää pelipäivää viikossa ja kahta ottelua kunakin päivänä.

Elisa Viihteen CS:GO-lähetykset tavoittivat pelkästään viime toukokuussa yli 450 000 katsojaa Twitch-palvelun kautta. Sisältö välitetään samanaikaisesti myös lähes miljoonaan kotitalouteen ympäri Suomea Elisa Viihteen IPTV-, kaapeli- ja web-kanavien kautta.

Suomen suurin ja merkittävin CS:GO-sarja

Elisa Viihteen ja FEL:n yhteistyö käynnistyi alkuvuodesta, jolloin CS:GO-liigan lähetykset tuotiin Elisa Viihteen kanaville.

Myynti- ja markkinointijohtaja Matti Kailanto sanooFEL:n olevan erittäin innoissaan nyt syventyvästä kumppanuudesta.

”Elisa Viihde CS:GO-liiga tulee olemaan maamme suurin ja merkittävin CS:GO-sarja, jossa on pääsarjan lisäksi kaksi alempaa divisioonaa. Jo vuosia pyörinyt haastajaliiga sekä tänä vuonna lanseerattu avoin liiga ovat nostaneet jatkuvasti uusia lahjakkuuksia Suomen CS:GO-kartalle”, Kailanto sanoo tiedotteessa.

FELin toimitusjohtaja Jussi Halme kertoo, että FEL:n CS-liigoissa on nähty kaikkiaan yli 500 joukkuetta kilpailemassa Suomen CS:GO-mestaruudesta.

”Näin laaja sarja tukee Elisa Viihteen ja FEL:n yhteistä missiota tarjota suomalaispelaajille uusia ja erityisesti konkreettisia polkuja kohti ammattilaisuutta”, hän sanoo.

Elisa n urheilu- ja maksu-tv-liiketoiminnasta vastaava Mika Lepistö kertoo, että e-urheilun merkitys kasvaa kovaa vauhtia niin maailmalla kuin Suomessakin.

”Elisa Viihde on jo vakiinnuttanut asemansa Suomen suurimpana ja katsotuimpana CS:GO-sisällöntarjoajana. Olemme hyvin iloisia uudesta liigasta, joka vahvistaa asemaamme e-urheilun edelläkävijänä”, hän sanoo.

Elisa Viihde ja Suomen elektronisen urheilun liitto yhteistyöhön

FEL-finaaleissa julkistettiin myös Elisa Viihteen ja Suomen elektronisen urheilun liiton (SEUL) välinen yhteistyö. Suunnitelmat on tehty kuluvan vuoden loppuun asti, mutta yhteistyön on tarkoitus olla pitkäjänteistä. Elisa Viihde ja SEUL yhdistävät voimansa muun muassa kotimaisessa mestaruuskilpailutoiminnassa, HAVU Akatemia -talenttihaussa ja maajoukkuetoiminnassa.

”Tavoitteenamme on löytää kykyjä pelaamaan kotimaisissa liigoissa ja auttaa heitä myös kansainväliselle uralle”, Lepistö kertoo M&M:lle.

Elisa tekee yhteistyötä useiden e-urheilun toimijoiden kanssa tarkoituksenaan kehittää yhdessä suomalaista elektronisen urheilun toimintaa.

”Olemme lähteneet liikkeelle paikallisten tapahtumien kuten Tampereella Lantrekin, Oulussa Vectoraman, Helsingissä Tubeconin ja Porissa Insomnian kanssa. Nyt olemme pystyneet tuomaan Suomeen myös isompaa kilpapelaamisen kokonaisuutta. Pyrimme vahvistamaan ilmiötä ja paikallisia organisaatioita.”

Perusajatuksena on kehittää yhdessä koko yhteisöä.

”Pyrimme hakemaan ruohonjuuritasolta erilaisten tapahtumien kautta pelaajia liigoihin ja auttamaan heitä sieltä jopa kansainväliseen menestykseen”, Lepistö sanoo.

E-urheilu on jo noussut suomalaisten 18–29-vuotiaiden miesten ikäryhmässä kiinnostavimmaksi lajiksi jääkiekon ohi.

”Näyttää siltä, että tämä kiinnostava ja trendaava laji. Totta kai haluamme olla mukana. Meillä on ohjelmistossamme perinteistä urheilua, mutta nyt myös kilpapelaamista”, Lepistö sanoo.

Elisa ei kerro julkisuuteen, kuinka suurella rahalla se kaikkiaan tukee kilpapelaamista.

Suomen elektronisen urheilun liiton puheenjohtajan Joonas Kapiaisen mukaanElisan tuki erilaisille elektronisen urheilun tapahtumille ja toimijoille on ollut merkittävää.

”Olemme pitkään hakeneet vastaavaa pääyhteistyökumppanuutta, jonka keskeiset arvot toimintaan ovat yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja vastuullisuus. Olemme todella tyytyväisiä siihen, että meillä on Elisa Viihteen kanssa mahdollisuus rakentaa yhä paremmin elektronisen urheilun kenttää tukevaa toimintaa”, hän kommentoi tiedotteessa.

Elisa Viihde ja SEUL aikovat yhteistyöllään helpottaa kotimaisten e-urheilulähetysten ja -sisältöjen seuraamista ja löytämistä. Yhdistämällä perinteiset LAN-tapahtumat, kotimaiset liigat ja osakilpailut Elisa Viihde luo Suomen e-urheilukentälle uudenlaisen SM-kilpailukokonaisuuden.

Elisa Viihde on myös Counter-Strike: Global Offensive -pelin eSM-kilpailuiden virallinen operaattori ja Suomen e-urheilumaajoukkueen virallinen kumppani joulukuussa Etelä-Korean Soulissa käytävissä MM-kilpailuissa.