Elokuvateatterit avautuvat pitkän tauon jälkeen asteittain kesä-heinäkuussa. Moniin pieniin teattereihin pääsee jo kesäkuussa, Finnkinon saleihin taas viimeistään heinäkuussa.

”Kesäkuussa avautuu pääasiassa pienempiä, yksityisiä teattereita, jotka eivät ole niin riippuvaisia ensi-iltaelokuvista ja joilla on pienemmät henkilöstökustannukset. Ne pystyvät avaamaan vaisumpaankin markkinaan”, toteaa Suomen elokuvateatteriliiton toiminnanjohtaja Tero Koistinen.

Yksi kesäkuun alussa aukeavista pienistä teattereista on Helsingin Kalliossa sijaitseva Riviera. Puolet sohvista ja nojatuoleista viedään kuitenkin varastoon odottamaan parempia aikoja, kertoo elokuvateatteri verkkosivuillaan.

Senaatintorin kupeessa sijaitseva Kino Engel puolestaan avannee ulkoilmateatterinsa KesäKino Engelin juhannuksen jälkeen.

Kesän uusi ilmiö ovat drive-in-elokuvateatterit. Esimerkiksi Tampereella järjestetään kesäkuun alussa messu- ja urheilukeskuksessa viikon mittainen drive-in-elokuvatapahtuma.

Töölössä Kulttuuritehdas Korjaamolla sijaitseva Kino Korjaamo aikoo avata 120-paikkaisen elokuvateatterin vasta heinäkuussa. Saliin on tarkoitus ottaa noin 50 ihmistä kerrallaan. Sitä ennen kesäkuussa käynnistetään ravintolatoiminta kesäpihalla.

Koronakriisi on iskenyt Kulttuuritehdas Korjaamon toimintaan kovaa, koska suurin osa liikevaihdosta tulee tapahtumien järjestämisestä, kertoo elokuvatoiminnan päällikkö Antti Knuuttila.

”Kun 100 prosenttia liikevaihdosta katoaa yhtäkkiä useiksi kuukausiksi, niin ei siinä paljon hymyilytä.”

Pientä helpotusta ovat tuoneet Helsingin kaupungin vastaantulo vuokrassa sekä Business Finlandilta saatu kehittämistuki. Tapahtumatuotannon henkilöstön lomautukset jatkuvat toistaiseksi.

Knuuttila ennustaa, että ihmiset ovat pitkän hiljaiselon jälkeen kiinnostuneita liikkumaan ja sekä elokuville että ravintolapalveluille on kysyntää kesällä.

Tero Koistinen puolestaan uumoilee, että asiakkailla kestää hetki tottua siihen, että elokuviin taas pääsee. Kesäkausi on normaalistikin hiljaisempaa aikaa elokuvateattereissa, eikä nyt ole suuria ensi-iltojakaan tulossa.

Finnkino odottaa kassamagneettien tuloa

Markkinoita hallitsevassa Finnkinossa ei vielä ole tehty päätöksiä teattereiden tarkasta avaamisajankohdasta, sillä se riippuu elokuvatarjonnasta, mutta elokuviin päässee viimeistään heinäkuussa. Finnkinolla on 16 elokuvateatteria, joissa on yhteensä 113 salia. Finnkino on saanut tällä viikolla viranomaisilta ohjeet, joihin perustuvat toimintamallit se aikoo pian esitellä.

”Olemme valmiita vastaanottamaan vieraita viimeistään heinäkuun alkupuolella. Elokuvateattereidemme laajamittainen uudelleen avaaminen riippuu elokuvatarjonnasta, eli siitä, että meillä on riittävän laaja ja mielenkiintoinen elokuvatarjonta, josta vieraamme voivat nauttia”, kertoo Finnkinon myyntijohtaja Hannele Wolf-Mannila sähköpostitse.

Laajamittainen tarjonta näyttäisi Wolf-Mannilan mukaan alkavan heinäkuussa Christopher Nolanin toimintajännärillä ”Tenet” sekä näytellyllä versiolla Disneyn ”Mulan”-animaatiosta.

”Rakennamme parhaillaan kokonaisuutta erilaisia elokuvista, joka koostuu uusista ensi-iltaan tulevista elokuvista, elokuvista jotka tilapäisen sulkemisen johdosta joutuivat ennenaikaisesti pois kankailta ja toivottavasti myös vanhoista suosikkielokuvista”, Wolf-Mannila sanoo.

Finnkino on jo jatkanut kaikkien sarjalippujen voimassaoloaikaa vähintään kolmella kuukaudella.

”Pidennämme voimassaoloaikoja edelleen ennen elokuvateattereidemme avaamista kattaaksemme ajanjakson, jonka elokuvateatterimme ovat olleet suljettuina”, Wolf-Mannila lupaa.

Mainostajien kanssa neuvotellaan jo

Vielä viime vuonna elokuvamainonta eli suorastaan uutta kulta-aikaa, mutta nyt sekin alkaa nollasta. Wolf-Mannila kertoo, että neuvotteluja mainostajien kanssa käydään jo.

”Selvästi mainostajien mielenkiinto elokuvateattereita kohtaan on jo herännyt ja useita neuvotteluita on käynnissä. Erityisesti brändimainostajat ja nuorten-, sekä nuorten aikuisten kohderyhmää tavoittelevat ovat olleet kiinnostuneita.”

Finnkinosta ei kommentoitu yrityksen taloudellista tilannetta. Yhtiön taloudellisista vaikeuksista on aiemmin kertonut muun muassa Helsingin Sanomat.

”Finnkino on täysin sitoutunut maksamaan kaikki velvoitteet levittäjille ja olemme edelleen avoimessa vuoropuhelussa kumppaneidemme kanssa jäljellä olevien maksujen ajoituksesta”, Wolf-Mannila muotoilee.

Myös Finnkinon omistaja, maailman suurin elokuvateattereita pyörittävä amerikkalainen AMC on joutunut koronan vuoksi vaikeuksiin. Pahimmillaan sille on povattu jopa konkurssia. Asiasta on uutisoinut muun muassa Variety. Finnkinon omistus siirtyi AMC:lle vuonna 2017. AMC on kiinalaisen Wanda Groupin tytäryhtiö.

Asiantuntijat: Suoratoistopalvelut eivät haasta elokuvateattereita

Koronakriisin aikana suoratoistopalvelut kuten Netflix ovat kasvattaneet huimasti asiakasmääriään. Mahtaako väki palata elokuvateattereihin niiden auettua, vai muuttaako kriisi elokuvien kulutustottumuksia pysyvästi?

Asiantuntijat eivät usko kotisohvan vetovoiman ylittävän elokuvateattereiden kykyä luoda spektaakkeleita. Elokuvateatterit ovat selvinneet tv:n, videon ja dvd:n tulosta syrjäytymättä, joten ne selviävät myös koronakriisistä, arvioi mediatutkija Veijo Hietala.

Hietalan mukaan on yllättävää, että elokuvissakäyntikokemus on säilynyt pohjimmiltaan samanlaisena 1950-luvulta lähtien. Hän iloitsee siitä, että suoratoistopalveluiden ansiosta elokuvat elävät nykyisin pidempään eikä niiden tarvitse kerätä nimenomaan ensi-iltakierroksella jättiyleisöä.

Elokuvateatteriliiton toiminnanjohtaja Tero Koistinen huomauttaa, että suoratoistopalvelut kilpailevat kodin muun ajanvietteen kanssa, kun taas elokuvateatterit kilpailevat muiden taiteen, viihteen ja kulttuurin tarjoajien kanssa kodin ulkopuolella.

Klassikkoelokuvia pääsee kesällä katsomaan keskustakirjasto Oodissa toimivassa Kansallisen audiovisuaalisen arkiston ylläpitämässä Kino Reginassa, missä näytökset käynnistyvät 2.6. Ohjelmisto jatkuu aluksi juhannukseen saakka elokuvilla, jotka ovat jääneet esittämättä maalis-huhtikuun aikana.

250-paikkaiseen saliin otetaan vain 50 ihmistä kerrallaan. Näytösten välejä on pidennetty siirtymien helpottamiseksi ja salin siivousta tehostettu.

Elokuvateattereiden avautumisen mahdollistavat 1.6. voimaan tulevat uudet kokoontumisrajoitukset, joiden mukaan saa järjestää jopa 500 hengen yleisötilaisuuksia, kunhan turvaväleistä ja hygieniasta huolehditaan erityisjärjestelyillä.