Yrityskaupat

M&M 16.12.2015 14:28 päivitetty 4.2.2016 11:05

Ennuste: Markkinointialan yrityskaupat lisääntyvät vauhdilla ensi vuonna

Colourbox

BDO ennustaa markkinointialan yrityskauppojen lisääntyvän maailmanlaajuisesti 11 prosenttia vuonna 2016.

Markkinointialan yrityskaupat lisääntyvät merkittävästi ensi vuonna, arvioi tilintarkastus- ja asiantuntijapalveluita tarjoava BDO.

BDO:n tuoreessa Marketing Services Risk Factor Report 2015 -tutkimuksessa markkinoinnin alan yrityskauppojen volyymin arvioidaan kasvavan maailmanlaajuisesti 11 prosenttia ensi vuoden aikana. Yhteensä BDO ennustaa ensi vuonna toteutuvan 589 mainostoimistojen, mediatalojen ja julkaisualan yrityskauppaa.

Etenkin keskisuurten yritysten arvioidaan olevan kiinnostavia yrityskauppakohteita.

Ennuste yrityskauppojen määrästä vuodelle 2016 perustuu BDO:n sisäisesti käytössä olevaan tietoon, jota on täydennetty yrityskauppoihin erikoistuneen Mergermarketin tietoihin.

Markkinointi- ja media-alan yhdistymiset ovat BDO:n mukaan lisääntyneet Suomessa jo tänä vuonna. Viimeisimpiä esimerkkejä ovat muun muassa MTV:n omistaman radiokanava Novan myynti saksalaiselle Bauer Medialle, digimediatoimisto Vilperin myynti Fonectalle sekä muun muassa Markkinointi&Mainontaa kustantavan Talentumin myynti Alma Medialle.

Digi haastaa yhä

Alan ensi vuoden suurimmiksi haasteiksi BDO arvioi yleisen perinteisen mainonnan hiipuminen ja panostusten siirtyminen digimainontaan, asiakkailta tuleva hintapaine sekä yhä aggressiivisempi globaali kilpailu. Yksinkertaistaen: kilpailu kovenee ja rahaa on tarjolla yhä vähemmän.

Tutkimukseen osallistuneet markkinointialan yritykset pitivät suurimpana riskinä maksuvalmiuden heikentymistä: 72 prosenttia tutkimukseen osallistuneista markkinointialan yrityksistä on kokenut maksuvalmiuteen liittyviä ongelmia. Tämä tosin johtui osittain asiakkaiden lisääntyneestä tarpeesta pidemmille maksuajoille.

Haasteeksi nähtiin myös asiakkaiden nopeasti muuttuvat tarpeet, asiakasyritysten yleistynyt trendi palkata omia markkinointiosaajia, alan palveluiden liikatarjonta, teknologian kehitys ad blockereineen sekä alan sääntely.

BDO:n mukaan kansainvälisesti tunnistetut riskitekijät pätevät myös Suomessa, jossa digitalisaatio on myllertänyt toimialaa ja kehno taloudellinen tilanne leikannut yritysten markkinointibudjetteja. BDO:n mukaan alan toimijoiden tulisikin keskittyä ennen kaikkea tietoturvan parantamiseen ja seurata digitaalisen tiedon käsittelyyn liittyvää sääntelyä.

BDO:n tutkimuksessa oli mukana 50 vakiintuneessa asemassa olevaa suurta ja keskisuurta markkinointialan yritystä 10 eri markkina-alueelta. BDO analysoi yritysten viimeisimpiä tilinpäätöstietoja ja yritysjohto sai itse nimetä olennaisimmat yrityksiin kohdistuvat riskit. Tutkimusta syvennettiin yritysjohtajien syvähaastatteluilla Iso-Britanniassa, Saksassa, Kanadassa ja Etelä-Afrikassa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö