Elokuvatuotanto

Aleksi Ylä-Anttila 27.10.2017 13:18 päivitetty 27.10.2017 13:47

Ensi-iltansa saava Tuntematon sotilas suurponnistus myös markkinoijille: "Tuottajat ja ohjaaja ovat tehneet upean työn"

Kuvakaappaus YoutTube-videolta
Ohjaaja Aku Louhimies (vas.) Tuntemattoman sotilaan kuvauspaikalla Veikkauksen mainoselokuvassa. Louhimies on ohjannut itse pääyhteistyökumppaneille tuotetut mainoselokuvat ja -videot.

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden suurelokuva Tuntematon sotilas saa tänään ensi-iltansa. Elokuvan markkinoinnista vastaava Eka Ruola kertoo elokuvan tuotannon tuoneen poikkeuksellisen markkinointimallin vuoksi myös haasteita tuotantoryhmälle.

Tuntematon sotilas on yli seitsemän miljoonan euron budjetillaan yksi kaikkien aikojen kalleimmista suomalaisista elokuvista. Vaikka Väinö Linnan romaaniin perustuva tarina lienee lähes kaikille suomalaisille tuttu, elokuvan markkinointiin päätettiin panostaa kansainvälisestikin harvinaislaatuisella tavalla.

Elokuvan pääyhteistyökumppaneille kuvattiin elokuvan kuvausalustalta muun muassa erillisiä mainoselokuvia ja videoita. Filmejä kuvattiin esimerkiksi Jalostajalle, Sinituotteelle, Veikkaukselle. Filmit eivät olleet itsessään osa elokuvaa, mutta elokuvan kulisseja ja myös itse tarinan sisältöjä hyödynnettiin kuvauksissa.

Elokuvan markkinoinnista vastaava Hasan & Partners Groupin toimitusjohtaja ja vastaava luova johtaja Eka Ruola kertoo, että erillisten sisältöjen kuvaaminen oli teknisesti melko yksinkertaista, sillä puitteet olivat suurelta osin valmiina.

"Ajatellaan vaikkapa legendaarista kohtausta kirjasta, jossa sotilaat syövät hernekeittoa ja joku toteaa 'että siellähän se herne kaveriaan etsii, mutta turha on työnsä'. Jalostajalle kuvattiin tässä yhteydessä mainos, jossa settiin oli tuotava uusi keitto, koska kuvauksissa ollut keitto oli mainosfilmin mukaan liian täyteläistä, eikä siitä saanut laihempaa. Tällä tavoin hyödynnettiin olemassa olevaa kuvausalustaa ja rekvisiittaa ja saatiin ikään kuin ihan uusi käänne itse tarinaan", Ruola havainnollistaa.

Mainoselokuvia käsikirjoittamassa ollut Ruola korostaa kaiken perustuneen tarkkaan suunnittelutyöhön. Kun markkinointimalli oli hyväksytty, kumppaneille esiteltiin käsikirjoitus ja kuvaussuunnitelma, joita jatkojalostettiin tarvittaessa kumppanin toiveiden mukaisesti.

"Tehtiin erilaisia käsikirjoituksia. Niitä presentoitiin ja niistä keskusteltiin. Todettiin yhdessä markkinoijien kanssa, mikä on sitä, mitä nyt haetaan. Vasta sitten pistettiin kamerat käymään. Paikalle ei menty niin, että oltaisiin vain todettu, että 'hei, tehdäänpä mainoselokuva ja katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi'."

Yhteistä kaikille mainoselokuville oli se, että ne kirjoitettu behind the scenes –muotoon, eivätkä siten yrittäneet olla itse elokuvaa.

Haasteita syntyi kuitenkin tuotannon mittasuhteiden vuoksi. Kolmen tunnin elokuvaa varten oli varattu yli 80 kuvauspäivää.

"Se on toki paljon. Siitä huolimatta oli tuotannollisia haasteita liittyen siihen, missä kohdassa mainokset pystytään tekemään siellä. Koko ajan kuitenkin oli tehtävä myös itse elokuvaa. Tuottajat ovat tehneet upean työn siinä, että mainoskuvaukset on saatu sovitettua tuotannon aikatauluihin", Ruola kehuu.

Eka Ruola | Kuva: Handout

 

Käytännössä haasteisiin vastattiin esimerkiksi niin, että yksi tuotantoyksikkö saattoi kuvata elokuvaa samaan aikaan, kun toinen tuotantoyksikkö kuvasi mainoselokuvaa. Myös tarkka käsikirjoitus, suunnitelmallisuus ja roolitus auttoivat.

Louhimiehen suuri rooli

Tuntemattoman sotilaan markkinointimallista on uutisoitu kuluvan vuoden aikana paljon. Yhä uudestaan on noussut esille näkemys, jonka mukaan kyseinen malli hakee vertaistaan sekä Suomessa että maailmalla. Mihin tämä näkemys perustuu? Ruolan mukaan paljosta on kiittäminen elokuvan ohjaajana ja yhtenä tuottajana toiminutta Aku Louhimies.

"Keskustelin asiasta erään elokuva-alan ihmisen kanssa. Hän piti tätä ainutlaatuisena ihan koko maailman mittakaavassa. Hollywoodissa toki tuotannoissa on lukuisia kumppaneita ja tehdään jos jonkinlaista sisältöä. Mutta se, että esimerkiksi Steven Spielberg olisi samalta alustalta itse ohjannut mainoselokuvia kumppaneille; sellaista en ole koskaan kuullut tapahtuvan", Ruola kertoo.

Louhimies on ohjannut kaikki elokuvan isoimmille yhteistyökumppaneille kuvatut mainoselokuvat ja -videot. Lisäksi hän on ohjannut yhdessä Hasan & Partnersin Aleksi Koskisen kanssa Haloo Helsinki! -yhtyeen Tuntematon-kappaleen musiikkivideon.

"Hän on ollut suunnittelemassa alustaa alusta saakka meidän kanssamme. Yhtenä elokuvan tuottajista Akulla on ollut tavallista suurempi rooli", Ruola kertoo.

Elokuvan markkinointityö on alusta saakka tähdännyt päivään, jona elokuva saa ensi-iltansa. Tuo päivä on tänään. Ennakkonäytöksien ansiosta moni on ehtinyt nähdä elokuvan ennen virallista ensi-iltaa. Ensimmäiset arviot ja kommentit ovat olleet enimmäkseen hyvin myönteisiä. Myös sosiaalisessa mediassa elokuvasta on keskusteltu etenkin viime viikkoina paljon.

"Kaikki tehty työ on tähdännyt tähän päivään ja tähän hetkeen. Vaikka käsissä olisi kuinka tunnettu teos tai merkittävä brändi, on käännettävä jokainen kivi, että tunnettuus olisi tapissa ensi-illan koittaessa. Tuntuu siltä, että tässä on onnistuttu. Ei kuukausia sitten elokuvasta keskusteltu tai kirjoitettu niin paljon kuin viime viikkoina. Kaikki eivät tienneet, että tällainen elokuva on tulossa", Ruola arvioi.

Tuntemattoman sotilaan tapauksessa poikkeuksellinen markkinointimalli oli Ruolan mukaan perusteltu ratkaisu. Haluttiin näkyvyyttä ja tarjota uudenlaista sisältöä ja siihen oli myös resursseja käytössä. Voisiko tällainen markkinointimalli yleistyä suomalaisissa elokuvatuotannoissa laajemminkin?

"Varmasti jotakin tämän suuntaista sisältöä voidaan nähdä myös pienemmissä produktioissa. Elokuvilla on kuitenkin aina kumppaneita. Minun näkemykseni mukaan kuitenkin se, että tehdään tällä laajuudella ja näin suunnitelmallisesti, vaatii isomman operaation. En usko, että meidän markkinointimallimme tässä laajuudessa tulee trendiksi Suomessa."

Tuntematon sotilas -elokuvan yhteistyökumppaneihin lukeutuvat muun muassa Neste, Lidl, Hartwall, Valio, Ramirent, Sinituote, ­Jalostaja, Alma Media, Veikkaus, Yle, Suomen ­puolustusvoimat ja Suomen elokuva­säätiö.

Tuotantoyhtiönä on Elokuvaosakehtiö Suomi Oy. Elokuvan levityksestä vastaa SF Films.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö