Kauppa

Pirkko Tammilehto 24.10. 10:59

Ensimmäinen uusi Herkku avautui – 85 metriä palvelutiskiä, roomalaispizzaa ja smoothie-baari

Lari Lappalainen
Helsingin keskustan Stockmann-tavaratalossa avautui uusittu Herkku.

Osuuskaupan ensimmäinen Food Market Herkku avattiin keskiviikkona Helsingissä.

HOK-Elanto avaa tänään entisen Stockmann Herkun uudella Food Market Herkku -nimellä Helsingin keskustan tavaratalossa.

Sisustuksessa ja tuotteiden sijoittelussa on haettu vaikutteita suurkaupunkien kauppahalleista ja katuruoasta. Sisustuksen ja uuden nimen tekijöinä ovat olleet suunnittelutoimistot Aivan ja Amerikka.

"Helsingin keskustan Herkku on 5000 neliöllään todella iso ruokakauppa. Täällä on 85 metriä palvelutiskiä, se on Euroopankin mittakaavassa todella pitkä", kertoo HOK-Elannon Food Market Herkun ketjujohtaja Mika Heikkinen.

Helsingin keskustan Herkun uudistaminen on maksanut useita miljoonia euroja. Tarkoitus on olla kansainvälisen tason ruokakauppa, jollaista Suomessa ei muita ole.

Uudessa Herkussa on muun muassa Bistro, roomalaiseen tyyliin valmistettua pizzaa sekä smoothie-baari.

Hävikin karttamiseen Herkussa panostetaan erityisen paljon, sillä Stockmannin aikoina merkittävä osa tappioista on syntynyt ruokahävikistä. Viimeisenä Stockmannin omistusvuotena Herkun tappiot olivat 11 miljoonaa euroa.

Uuden Herkun hävikkiä pyritään vähentämään muun muassa Zero Waste -tunnuksella, jossa viimeistä myyntipäivää lähestyviä ruokia myydään muiden ruokakauppojen tapaan alennuksella.

Stockmannin aikoina Herkku ei pärjännyt kiristyvässä ruokakaupan hintakilpailussa. Uudessa Herkussa etenkin arjen tuotteiden, esimerkiksi maidon, hinta on laskenut.

"Hintojen lasku näkyy etenkin arjen tuotteissa, mutta kyllä kokonaiskorin hinta on jo laskenut", sanoo keskustan Herkun manager Milli Teivaala.

Yrityskaupan ehtona S-ryhmän osuuskaupat sitoutuivat käyttämään Tukoa Herkun hankintayhtiönä tämän vuoden loppuun. Kun logistiikka siirtyy S-ryhmän Inexille, hinnatkin laskevat.

"Nämä sitoumukset päättyvät joulukuun lopussa, jolloin viimeistään tuotteet siirtyvät S-ryhmän hankintaan ja logistiikkaan. S-ryhmän Inex kuljettaa Suomessa suurimman päivittäistavaroiden volyymin, joten Herkun logistiikkaan saadaan tätä kautta merkittävää tehokkuutta", sanoo S-ryhmän vähittäiskaupan kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu.

"Tämä mahdollistaa osaltaan kannattavamman toiminnan ja edullisemmat hinnat."

Tuko-yhteistyön päättyessä myös Eldorado-tuotteet jäävät pois. Tilalle tulee uusia Herkku-brändejä.

"Uusia Herkku-brändin tuotteita on jo tullut myymälöihin ja niitä tulee syksyn ja talven aikana lisää. Suurin osa tuotteista on leipomotuotteita, laadukasta valmisruokaa ja muita elintarvikkeita, kuten hilloja", Alarotu kertoo.

S-ryhmän osuuskaupat saivat yrityskaupassa kuuden Stockmann Herkun liiketoiminnan. HOK-Elannolle tuli Helsingin keskustan lisäksi Itiksen, Vantaan Jumbon ja Espoon Tapiolan Herkut. Nämä uudistetaan ensi vuoden tammi-maaliskuussa.

Turun ja Tampereen Herkut uudistetaan ensi vuoden aikana.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö