Presidentti Donald Trump in entinen asianajaja Michael Cohen oli keskiviikkona koko päivän Yhdysvaltain edustajainhuoneen valvontakomitean kuultavana.

Kuulemisen aikana Cohen kertoi, kuinka hän seurasi Trumpia vuosikymmenen ajan sokeasti ja joutui kärsimään uskollisuudestaan muun muassa kariutuneiden ystävyyssuhteiden, maineen ja kunnian muodossa. Asiasta kertovat muun muassa New York Times ja AdAge.

Cohen kutsui Trumpia muun muassa valehtelijaksi ja rasistiksi, joka kuitenkin osaa käyttäytyä hyvin miellyttävästi ja anteliaasti. Hän kertoi myös uskovansa Venäjän sekaantuneen Yhdysvaltain vaalikampanjaan, vaikka myönsikin, ettei hänellä ole asiasta suoria todisteita.

Cohen väitti myös Trumpin olleen tietoinen Venäjän toiminnasta. Trump on torjunut entisen asianajajansa väitteet suoralta kädeltä perättöminä, vaikka jakoikin Washington Postin mukaan Cohenille kiitosta siitä, että tämä myönsi, ettei hänellä ole suoria todisteita Venäjän sekaantumisesta vaaleihin.

Trump voitti vuoden 2016 vaalit kiivaan demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton ia vastaan käydyn kampanjataiston jälkeen. Cohenin näkemyksen mukaan koko presidentinvaalikampanja oli Trumpille vain massiivinen henkilöbrändin rakennusprojekti, eikä hän ole missään vaiheessa ollut aidosti kiinnostunut maansa johtamisesta.

"(Hänellä) ei ollut mitään halua tai aikomusta johtaa tätä kansaa, ainoastaan markkinoida itseään sekä kasvattaa omaisuuttaan ja valtaansa. Hän ei koskaan odottanut voittavansa lopullisia vaaleja. Hän näki koko kampanjan alusta saakka vain markkinointimahdollisuutena", Cohen väitti.

Cohenin uskottavuus lähteenä on kuitenkin kyseenalaistettu monelta taholta, sillä hän on myöntänyt valehdelleensa aiemmin kongressille ja jäänyt myös kiinni veronkierrosta. Joulukuussa oikeus tuomitsi Cohenin kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.