Yhteisöviestinnän maisteri Taina Erkkilä on valittu Suomen Olympiakomitean viestintäjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 4. marraskuuta alkaen. Tehtävässään hän vastaa Olympiakomitean sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä, brändistä ja markkinointiviestinnästä.

”Viestintäjohtajan paikka kiinnosti laajaa joukkoa hyviä hakijoita. Taina Erkkilä erottui joukosta monipuolisella kokemuksellaan kotimaisista ja kansainvälisistä työtehtävistä, jotka ovat sopivasti kohdanneet myös liikuntaa ja urheilua”, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen kertoo tiedotteessa.

Taina Erkkilä on viimeksi työskennellyt Pihlajalinnan viestintä- ja sijoittajasuhdejohtajana. Pihlajalinna kävi kesällä yhteistoimintaneuvottelut ja uudisti johtamisjärjestelmäänsä ja johtoryhmänsä rakennetta. Osana rakennemuutosta myös sijoittajasuhde- ja viestintäjohtajan tehtävä lakkautettiin.

Lue lisää: Pauli Waroma jättää Pihlajalinnan: "En todella tiedä, mihin ryhdyn seuraavaksi"

Taina Erkkilä on johtanut viestintää aiemmin myös muun muassa Jyväskylän yliopistossa, Nissanilla ja Huhtamäellä.

”Olympiarenkaat on ainutlaatuinen, hieno brändi, jonka parissa on kunnia tehdä töitä. Aktiivisena liikkujana ja penkkiurheilijana uuden Olympiakomitean rooli liikunnan edistäjänä, seuratoiminnan tukijana ja huippu-urheilun johtajana on lähellä sydäntäni”, Erkkilä kommentoi.

Suomen Olympiakomitea ry on valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö, jolla on 87 jäsenjärjestöä. Toiminnan rahoitus perustuu valtionavustuksiin ja omaan varainhankintaan ja vuosibudjetti on noin 10 miljoonaa euroa. Suomen Olympiakomitealla on 60 työntekijää.