Markkinointiviestinnän toimistojen liiton (MTL) tämän vuoden jälkipuoliskoa peilaava suhdannebarometri kertoo tylysti, että alkuvuoden optimismi on vaihtunut loppuvuoden synkkyyteen.

Markkinointiviestinnän toimijoista 43 prosenttia arvioi vielä vuoden alussa näkymiensä paranevan. Nyt menestysuskoa riittää enää kolmella prosentilla.

Vuoden alussa laskua povasi vain viisi prosenttia MTL:n suhdannekyselyyn vastanneista. Nyt jo 31 prosenttia on sitä mieltä, että suhdannenäkymät heikkenevät.

M&M-lehti teki viime keväänä oman suhdannekatsauksen, johon vastasi valikoitu joukko alan päättäjiä. Nyt uusimme katsauksen niin, että samat päättäjät vastasivat samoihin kysymyksiin kuin keväällä. Teimme myös yhden lisäkysymyksen, joka koski yrityskauppa-aikeita.

Markkinointiviestintäkentässä on selvästi odotettavissa polarisaatio, joka jakaa toimistot menestyviin kasvajiin ja kuihtujiin. Louderin ja Taivas Groupin konkurssit eivät alan konkareita yllättäneet.

Konkurssien lisäksi edessä voi olla myös lisää fuusioita.

Jouni Heinonen

Viestintätoimisto Pohjoisranta

hallituksen puheenjohtaja

1. Alkuvuosi meni alalla kohtuullisesti, mutta kesän kuluessa taloudellisen epävarmuuden lisääntyminen on näkynyt asiakkaiden liikkeissä. Mainonnan luvut kertovat, että jarruja on jo vedetty päälle! Viestintäpalveluilla on tapana tulla perässä, mutta hitaammin.

2. Tammikuuta lukuun ottamatta kevätkausi meni ihan mukavasti, olemme liki kahdeksan prosentin kasvussa. Tavoittelemme kymmenen prosentin kasvua tälle tilikaudelle, mutta syksystä tulee varmasti haastava.

3. Kasvumme on viimeiset vuodet perustunut pääasiassa nykyasiakkaiden kasvaneisiin tarpeisiin. Uusista asiakkaista voi mainita G4S:n ja Sitran.

4. Kuuminta on maineriskien ymmärryksen lisääntyminen myös markkinoinnissa. Out on Facebook-hypetys.

5. Näillä näkymin ei.

6. Ei.

Antti Järvinen

Mediatoimisto Toinen

toimitusjohtaja

1. Alkuvuosi oli suunnitellun mukainen ja ensimmäisellä vuosipuoliskolla pääsimme lähes 40 prosentin myyntikatteen kasvuun verrattuna edelliseen vuoteen.

2. Uskoisin, että meillä menee edelleen hyvin kilpailijoihin verrattuna.

3. Uusista asiakkaista voin mainita VR:n, Reiman ja Ilmarisen. Asiakkaillemme teemme koko markkinoinnin vaikutusketjua aina asiakkuusymmärryksestä monikanavaisen markkinoinnin suunnitteluun, mittaamiseen ja jatkuvaan kehittämiseen asti.

4. Kuuminta hottia on edelleen digitaalisen ekosysteemin ymmärtäminen osana omaa liiketoimintaympäristöä. Näkisin, että sosiaaliseen mediaan puoliväkisin väännetyt irtoidikset tippuvat suunnitelmista pois ja tekeminen järkeistyy sillä saralla.

5. Olemme olleet koko vuoden aktiivisia rekrytointimarkkinoilla ja muutaman uuden ihmisen palkkasimme juuri kesän kynnyksellä.

6. Kyllä me käymme kaikki sellaiset keskustelut, jotka voisivat johtaa asemamme merkittävään vahvistumiseen suomalaisessa toimistomarkkinassa.

Jussi Liimatainen

OS/G Ezpa

toimitusjohtaja

1. Alkuvuodelle on ollut ominaista odottelu. Äkkipysähdystä ei ole nähty, mutta tiettyä varovaisuutta on ilmassa. Kaikki etenevät ikään kuin sumussa. Isoja liikkeitä ei tehdä, mutta ei myöskään ole laitettu hanoja kiinni.

2. Olemme keskellä kahden toimiston fuusioita. Kokonaisuutena ottaen meillä on tänä vuonna mennyt kohtuullisen hyvin. Olen optimisti myös tulevaisuuden suhteen: myyntikatteemme tulee kasvamaan ja tulosvauhtimme on tyydyttävä.

3. Nivea, Unileveriltä uusia brändejä (Knorr ja Lipton), Enston kansainvälinen markkinointi. Toimeksiantomme ovat laajoja ja kattavat perinteisen mainonnan lisäksi strategiatyötä, digitaalista markkinointia, tapahtumia ja viestintää.

4. Vastaus riippuu täysin asiakkaan liiketoiminnasta. Esimerkiksi ruokapuolella Facebook tullut vahvasti mukaan.

5. Tällä hetkellä sulattelemme fuusioita emmekä palkkaa lisää väkeä.

6. OS/G Ezpa elää vielä fuusion jälkimaininkeja. OS/G Group tutkailee yritysostoja.

Petteri Lillberg

Mainostoimisto McCann

toimitusjohtaja

1. Taloudellisesti moni on varmasti varmemmalla pohjalla kuin muutama vuosi sitten, taantumapuheista huolimatta. Samaan aikaan, tuskin yksikään kunnianhimoinen luova toimisto on täysin tyytyväinen mainonnan yleiseen luovaan tasoon.

2. Elokuu on taloudellisesti merkittävästi vahvempi kuin kaksi viimeistä elokuuta. Cannes ja muutamat muut alalla tunnustetusti osaamista rankkaavat kilpailut olivat meille pettymys, joten fokus syksyllä on taas siinä ainoassa asiassa, joka merkitsee. Entistä paremmassa duunissa.

3. Ovat vielä julkistamisvaiheessa. Googlen kanssa olemme aloittaneet muutamalla projektilla.

4. Meiltä kysytään apua sekä asiakashankintaan että asiakkuuksien kehittämiseen ensioston jälkeen. Hottia on siirtyminen jatkuvaan prosessiin, kampanjakeskeisyys on out.

5. Akuutti tarve on digitaaliseen tuotantoon, 3-D ja animaatio-osaajille.

6. Ei yritysostoja, mutta lanseeraamme Suomeen uuden toimistobrandin ja osaamisalueen nyt syksyllä.

Tuula Kallio

Mediatoimisto Dagmar

toimitusjohtaja

1. Osalla toimistoja tahti hidastui loppukeväänä ja sopeuttamistoimet ovat olleet tarpeen. Mediatoimistoilla on ollut hyvä kehitys, laajentuneen roolin ansiosta.

2. Kasvuvauhti on edelleen hyvä, taustalla monet uudet palvelumme. Markkinoinnin kehittämisen palveluidemme kysyntä kasvoi kaksinumeroisesti loppukeväänä. Haemme asiakkaillemme kasvua esimerkiksi digitaalisten palvelukokemusten kautta. Markkinoijia kiinnostavat asiakkaidemme asiakkaiden ostoprosessien tunnistaminen ja niihin vaikuttaminen uusin tavoin.

3. Näitä on useita, asiakkaat julkistavat nämä itse halutessaan.

4. Kuluttajien epävarmuus tulevaisuudesta asettaa uusia haasteita. Fokus kohdistetaan tiukasti myynnin aikaansaamiseksi, ja datan avulla johtaminen sekä testaus nousevat entisestään arvossaan.

5. Kasvatimme kesällä joukkuettamme oppisopimusporukalla sekä kokeneella asiakkuusmarkkinoijalla. Myös digisuunnitteluun saimme uusia tekijöitä. SEO-joukkueeseen haemme täydennystä.

6. Ei kommentteja tähän.

Jukka Kurttila

Bob Helsinki

toimitusjohtaja

1. Luulen, että toimialalla on ollut hieman alavireinen vuosi ja omaa tarjoamaa on mietitty monessa toimistossa. Pahimmat pelot eivät ole toteutuneet ja monet ovat saattaneet huokaista helpotuksesta.

2. Meillä on ollut tähän asti hyvä kasvun vuosi ja kannattavuus on pysynyt hyvänä.

3. Uusia asiakkaita on tullut mukavasti ja niistä tiedotetaan kun asiakkaat niin haluavat.

4. Kuuminta hottia on edelleenkin vaatia markkinoinnilta mitattavuutta ja tuloksia.

5. Olemme tehneet palkkauksia alkukesästä ja rivit ovat hyvin kasassa. Olemme rohkeasti jopa hieman etukenossa rekrytointien osalta.

6. Toimialalla pitää tapahtua konsolidotumisia. Toimialan yritykset ovat keskimäärin aivan liian pieniä, jotta voisi puhua yritystoiminnasta. Tutkimme mahdollisuuksia, ja jos vastaan tulee järkevä mahdollisuus, emme epäröi toimia.

Jussi Liimatainen

OS/G Ezpa

toimitusjohtaja

1. Alkuvuodelle on ollut ominaista odottelu. Äkkipysähdystä ei ole nähty, mutta tiettyä varovaisuutta on ilmassa. Kaikki etenevät ikään kuin sumussa. Isoja liikkeitä ei tehdä, mutta ei myöskään ole laitettu hanoja kiinni.

2. Olemme keskellä kahden toimiston fuusioita. Kokonaisuutena ottaen meillä on tänä vuonna mennyt kohtuullisen hyvin. Olen optimisti myös tulevaisuuden suhteen: myyntikatteemme tulee kasvamaan ja tulosvauhtimme on tyydyttävä.

3. Nivea, Unileveriltä uusia brändejä (Knorr ja Lipton), Enston kansainvälinen markkinointi. Toimeksiantomme ovat laajoja ja kattavat perinteisen mainonnan lisäksi strategiatyötä, digitaalista markkinointia, tapahtumia ja viestintää.

4. Vastaus riippuu täysin asiakkaan liiketoiminnasta. Esimerkiksi ruokapuolella Facebook tullut vahvasti mukaan.

5. Tällä hetkellä sulattelemme fuusioita emmekä palkkaa lisää väkeä.

6. OS/G Ezpa elää vielä fuusion jälkimaininkeja. OS/G Group tutkailee yritysostoja.

Viveka Tverin

Mediatoimisto OMD

toimitusjohtaja

1. Alkuvuosi oli alalle positiivinen, mutta kesän aikana epävarmuus on lisääntynyt. Digipuoli jatkaa kasvuaan ja asiakkaat ottaneet uudet osto- ja kohdennustavat innolla vastaan.

2. Olemme heinäkuun jälkeen budjetissa, seuraamme tilannetta ja päivitämme kuukausittain loppuvuotta. Tämän päivän valossa pääsemme tavoitteisiimme. Kovassa markkinatilanteessa myös tutkimuspalvelut vetävät kivasti.

3. Aloitimme kesällä Pohjoismaisella tasolla yhteistyötä vakuutusyhtiö If:n kanssa.

4. Personoitu ja kohdennettu viestintä kasvattaa yhä merkitystään ja kiinnostusta. Markkinointiviestinnässä bto-b tulee entistä kiinnostavammaksi, sillä asiakkaiden analysointikeinot ovat kehittyneet.

5. Paikkaamme äitiyslomalaisia ja poislähtijöitä, toki seuraamme miten muutamat digi-painotteiset asiakkaat kehittyvät, esimerkiksi tarvitsemmeko lisää businessanalytiikka- tai teknistä osaamista.

6. Olemme osa kansainvälistä ja pörssilistattua Omnicom Media Group-ketjua, joten emme kommentoi M&Asuunnitelmia.

Eka Ruola

Hasan & Partners

toimitusjohtaja

1. Kaiketi enemmän synkissä kuin valoisissa merkeissä. Ennustettavuus lienee edelleen varsin huonoa ja moni ammattilainen on menettänyt työpaikkansa.

2. Vastoin yleistä suhdannetta, meillä menee hyvin. Olen varsin innoissani energian määrästä ja työn laadusta. Viime vuoteen verrattuna olemme kasvaneet merkittävästi. Jätän kuitenkin henkselit rauhaan, keskityn asiakastyöhön ja jatkan nöyrästi riman hilaamista vielä korkeammalle.

3. Alkuvuoden asiakkuusvoittoja olivat muun muassa Metso, Felix Abba ja Suomalainen Kirjakauppa. Sen jälkeen olemme saaneet viisi uutta asiakasta Suomesta ja yhden kansainvälisen.

4. Markkinointiviestintäalan tärkein tehtävä edelleen on kohderyhmää puhutteleva tarinankerronta - monikanavaisesti. Kanavien kirjo ja rooli on muuttunut, mutta pahin hölinä jonkun kanavan kaikkivoipaisuudesta on onneksi vähentynyt.

5. Olemme palkanneet viisi uutta ammattilaista vastikään. Tilanteemme on nyt varsin hyvä. Katsomme kuitenkin koko ajan markkinoita sillä silmällä.

6. Ei.