Verkkokauppa

Jori Virtanen 7.2.2018 10:33

EU kieltää geoblokkauksen verkkokaupoissa – kaikille tarjottava samat hinnat

Jatkossa ostokset pitäisi voida tehdä eurooppalaisissa verkkokaupoissa samaan hintaan kuin paikallisetkin.

Euroopan parlamentin tuoreen linjauksen mukaan kaikki EU-maiden verkkokaupat avautuvat kaikille EU-maissa asuville asiakkaille ja verkkokauppojen on tarjottava samat hinnat ja ostoehdot kuin paikallisillekin. Verkkokauppaan saapuvia ei jatkossa saa siis torjua tai ohjata muualle tämän kansalaisuuden, asuinpaikan tai väliaikaisen sijainnin perusteella.

Aiemmin noin 63 prosenttia nettisivuista on estänyt ostosten teon muista EU-maista.

Toisin sanoen, kuluttajat voivat nyt ostaa eurooppalaisista verkkokaupoista esimerkiksi konserttilippuja tai varata itselleen hotellin, ja lysti maksaa saman verran kuin sikäläisetkin pulittaisivat.

Säännöt eivät kuitenkaan koske tekijänoikeudella suojattua sisältöä kuten e-kirjoja, ladattavaa musiikkia tai nettipelejä. Komission on kuitenkin arvioitava kahden vuoden aikana pitäisikö maarajoitusten kieltämisen koskea myös digitaalisella tekijänoikeudella suojattua sisältöä.

Lähde: Tivi

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö