Risto Oksanen on valittu European Sponsorship Associationin (ESA) hallitukseen. Asia ratkesi yhdistyksen suljetussa jäsenäänestyksessä 10. heinäkuuta Lontoossa. 15-jäseniseen hallitukseen tuli Oksasen lisäksi kaksi muuta uutta jäsentä.

Oksanen on pitkän linjan sponsoroinnin ammattilainen ja toimii tällä hetkellä muun muassa Sponsorointi & Tapahtumamarkkinointi ry:n (SJTM) puheenjohtajana. SJTM on tiiviissä yhteistyössä ESA:n kanssa ja molemmat organisaatiot ovat sitoutuneet kehittämään sponsoroinnin asemaa jatkuvasti muuttuvassa mediakentässä.

”Tavoitteeni on lisätä kansainvälistä yhteistyötä, minkä kautta voimme tarjota jäsenillemme lisää arvokkaita palveluja. Olemme esimerkiksi kehittämässä Euroopan kattavaa tietokantaa, mistä voi löytää hyviä case-esimerkkejä inspiraation lähteeksi, alan tutkimusta ja muuta ajankohtaista tietoa”, Oksanen kertoo tiedotteessa.

ESA on järjestö, jonka tavoite on inspiroida, yhdistää ja kasvattaa sponsorointialaa. Järjestö kouluttaa, opastaa, edustaa, palkitsee ja jakaa parhaita käytäntöjä ja suorituksia.