Ulkomaat

Paul Öhrnberg 21.3. 10:44

Facebook-datan imuroinnista epäilty Cambridge Analytica hyllytti toimitusjohtajansa

Colourbox

Myrskyn silmään joutunut Alexander Nix sanoi salaa kuvatussa videossa tavanneensa Donald Trumpin useasti.

Analytiikkayhtiö Cambridge Analytica hyllytti myöhään tiistaina illalla toimitusjohtajansa Alexander Nixin. Yhtiö ilmoitti hyllytyksestä hetkeä ennen kuin brittiläinen Channel 4 News oli julkaisemassa yhtiön ja Nixin toimintatapoja selvitelleen raporttinsa.

Cambridge Analytica on joutunut myrskyn silmään, kun sen epäilleen käyttäneen luvattomasti Facebookista imuroituja 50 miljoonan ihmisen henkilötietoja muun muassa Donald Trumpin presidenttikampanjan aikana. Yhtiö oli tietojen avulla pyrkinyt vaikuttamaan äänestyskäyttäytymiseen.

Potentiaalisiksi asiakkaiksi tekeytyneet Channel 4 Newsin toimittajat olivat kuvanneet salaa ”liikeneuvottelua”, jossa Nix oli todennut, että poliitikkojen mustamaalaamiseen voidaan käyttää prostituoituja tai tekaistua lahjusskandaalia.

Tiistai-iltana julkaistussa salaa kuvatussa videossa Nixin kuullaan sanovan, että yhtiö oli tehnyt paljon töitä Trumpin kampanjan kanssa. Hänen mukaansa Cambridge Analytics oli digitaalisen kampanjan ja televisiokampanjan takana ja että koko vaalikampanjan strategia oli yhtiön käsialaa. Videoaineistossa Nix sanoo tavanneensa Trumpin useita kertoja.

Cambridge Analytican lausunnon mukaan Nixin toiminnasta suoritetaan täydellinen puolueeton tutkinta.