Facebook kertoi torstaina, ettei palvelu aio tehdä radikaaleja muutoksia käytäntöihin, joiden perusteella käyttäjät voivat kohdentaa poliittista mainontaa alustalla. Asiasta uutisoi AdAge.

”Toisin kuin Google, olemme päättäneet olla rajoittamatta näiden mainosten kohdistamista”, kertoo Facebookin tuotehallinnan johtaja Rob Leathern.

Leathernin mukaan Facebook harkitsi rajoitusten tiukentamista, mutta luopui ajatuksesta saatuaan runsaasti palautetta asiasta.

Palautteen mukaan käytössä olevat kohdentamistyökalut ja algoritmit ovat ratkaisevan tärkeitä, jotta kampanja tavoittaa sille ennalta määritellyt avainyleisöt.

Poliittista mainontaa julkaisevat puolueiden ohella muun muassa kansalaisjärjestöt sekä erilaiset voittoa tavoittelemattomat järjestöt. Sosiaalisessa mediassa mainontaa voidaan kohdentaa esimerkiksi käyttäjän sijaintitietojen sekä sähköpostiyhteystietojen perusteella.

Vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalit osoittivat kuitenkin, että hienostunut somemainonnan kohdistaminen ei ole ongelmatonta.

Vääristeltyä tietoa sisältäneet kampanjat tavoittivat Facebookissa ennen vaaleja yhtiön mukaan arviolta 126 miljoonaa amerikkalaista. Laajan disinformaatiokampanjan takana oli viranomaisten selvityksen mukaan venäläinen trollitehdas, joka tunnetaan nimellä Internet Research Agency (IRA).

Tunnetuin skandaali koskee sittemmin konkurssiin hakeutunutta analytiikkayhtiötä Cambridge Analyticaa. Yhtiö keräsi kymmenien miljoonien Facebook-käyttäjien dataa Yhdysvaltojen viime presidentinvaalien vaalimainonnan kohdentamiseen. Facebookin mukaan sen palvelun 87 miljoonan käyttäjän tiedot kerättiin kyselysovelluksella, josta käyttäjien data siirrettiin poliittisen mainonnan käyttöön.

Kuluvan vuoden lopulla pidettävät Yhdysvaltain seuraavat presidentinvaalit ovat asettaneet sosiaalisen median palvelut ison dilemman eteen. Isoista toimijoista asiaan ovat reagoineet yhteisöpalvelu Twitter ja teknologiajätti Google.

Twitter kielsi poliittisen mainonnan viime vuonna kokonaan. Google puolestaan ilmoitti loppuvuodesta, ettei se salli jatkossa mahdollisuutta käyttää niin kutsuttuja customer match -työkaluja poliittisen mainonnan kohdentamiseen.

Kyse on teknologiasta, jonka avulla markkinoijat voivat tarjota viestejä suoraan äänestäjille heidän sähköpostiyhteystietojensa perusteella. Tämä on ollut yksi tehokkaimmista ja sen vuoksi myös suosituimmista työkaluista poliittisen mainonnan kohdentamiseksi.

Facebook kulkee siis edelleen eri tietä kuin kilpailijansa. Tämä ei miellytä kaikkia. Kriitikoihin kuuluvat muun muassa demokraattipuolueen senaattori Elizabeth Warren, entinen Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden sekä Facebookin entinen turvallisuusjohtaja Alex Stamos.