Eurooppalaiset finanssialan johtajat pelkäävät pankkien jäävän teknologiajättien jalkoihin. He vaativat niille nyt samanlaista sääntelyä kuin pankeillekin, Financial Times kirjoittaa.

Vuoden alusta EU:ssa tuli voimaan direktiivi, joka mahdollistaa kolmannen osapuolen pääsyn käsiksi asiakkaan tilitietoihin tämän suostumuksella. Kolmannet osapuolet voivat myös ottaa hoitaakseen maksutapahtumia.

PSD2-direktiivin myötä esimerkiksi rahan siirtäminen kaverin tilille voi tulevaisuudessa hoitua Facebookin Messenger-sovelluksen kautta.

Espanjalaisen BBVA-pankin puheenjohtaja Francisco González pelkää esimerkiksi Facebookin, Amazonin ja Alibaban korvaavan useita pankkeja. Hänen mukaansa jonkin globaalin toimijan, kuten G20-maiden, täytyy tehdä asialle jotain.

"Viranomaisten täytyy luoda järjestystä tähän massiiviseen muutokseen", González sanoo.

"Tänä päivänä pankit ovat vastuussa siitä, mitä niiden palveluiden puitteissa tapahtuu. Myös internetjättien täytyy ottaa sama vastuu. Tätä varten lainsäädäntöä täytyy muuttaa."

Sääntelyn muuttaminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista.

"Teknologiajätit pystyvät tarjoamaan erityisesti kuluttaja-asiakkaan arkisia pankkipalveluja ja siten kilpailemaan pankkien kanssa. Niillä on teknologia, pääoma, vahva brändi ja asiakaskunta. Teknologiayhtiöiden brändi on luontevasti osa kuluttajien jokapäiväistä elämää. Näillä eväillä ja tietenkin rekrytoimalla oikeaa osaamista teknologiajätit pystyvät rakentamaan sen, mitä pankkitoiminta vaatii", finanssipalveluista vastaava johtaja Kyösti Peippo Accenturelta sanoo.

"Teknologiayhtiöt ovat suurempia potentiaalisia kilpailijoita pankeille kuin esimerkiksi startupit."

Lue koko uutinen Talouselämästä