Facebook tarjoaa jatkossa osalle käyttäjistään maksun äänitallenteista, joita yhtiö käyttää puheentunnistustekniikan parantamiseen, uutisoivat muun muassa The Verge sekä The Next Web.

Somejätti kertoi uudesta ratkaisustaan torstaina. Facebook antaa käyttäjän tehdä äänitallenteita osana uutta ”Pronunciations” -ohjelmaa Viewpoints-markkinatutkimussovelluksessaan.

Ohjelma on saatavana yli 18-vuotiaille Yhdysvalloissa oleville käyttäjille, joilla on vähintään 75 kaveria Facebookissa. Yhtiön mukaan se lanseeraa ohjelman verkalleen, joten se ei ole heti kaikkien saatavilla.

Kirjautuessaan ohjelmaan käyttäjän on ensin sanottava "Hey Portal". Tämän jälkeen käyttäjän tulee lausua jonkun kaverilistallaan olevan käyttäjän etunimi. Tämän voi tehdä enintään kymmenen ystävän nimeä käyttäen. Lisäksi jokainen ääneen lausuttu toteamus tulee nauhoittaa kahdesti yhtä tallennussarjaa varten.

Rahallinen palkkio ei päätä huima. Maksimissaan käyttäjä voi ansaita tallenteita tekemällä viiden dollarin palkkion. Yhdestä tallennussarjasta saa Viewpoints-sovelluksessa 200 pistettä. Käyttäjän on tehtävä viisi sarjaa ja kerättävä 1000 pistettä saadakseen palkkion.

Facebook sanoo kuitenkin, että käyttäjille voidaan tarjota mahdollisuus tehdä tarvittavat viisi tallennussarjaa, jotta PayPalin kautta maksettava korvaus on mahdollista saada.

Avaus tapahtuu kiinnostavana ajankohtana. Vasta viime vuonna moni teknologiayritys, näiden joukossa Google, Amazon ja Apple, jäivät kiinni ihmisten nauhoitteiden kuuntelusta algoritmiensä parantamiseksi.

Facebook kuitenkin vakuuttaa, että nauhoituksia ei sidota käyttäjän profiiliin. Yhtiö vakuuttaa myös, ettei se ei jaa tehtyjä nauhoituksia omistamiensa yritysten käyttöön ilman lupaa.