Sosiaalinen media

Tivi 17.4. 18:18

Facebookia uhkaa ryhmäkanne – korvaukset voivat paisua miljardeihin

EPA
Mark Zuckerberg joutui Yhdysvaltain kongressin grillattavaksi.

Facebookin niskaan sataa huonoja uutisia. Toistaiseksi kolhuja on ottanut maine, seuraava isku voi osua suoraan kassaan ryhmäkanteen muodossa.

Liittovaltion tuomari on linjannut Yhdysvalloissa, että Facebook on rikkonut Illinoisin osavaltiossa voimassa olevaa lakia keräämällä ja tallentamalla käyttäjien biometristä dataa ilman heidän suostumustaan, ja tapauksessa on ainesta ryhmäkanteeseen. Päätöksestä kertoi Bloomberg.

Facebook kehottaa käyttäjiään merkitsemään ja nimeämään ihmiset palveluun siirtämistään valokuvista. Tietoja on käytetty Facebookin kehittämän DeepFace-tekoälyn syötteenä, jonka perusteella se on osannut tunnistaa käyttäjien kasvoja kuvista jo ennen niiden merkkaamista.

Käytäntö voi kuitenkin olla vastoin Illinoisin osavaltion lakeja. Mikäli Facebookin todetaan rikkoneen lakia, voidaan se tuomita maksamaan 1 000–5 000 dollarin verran korvauksia joka kerrasta, kun käyttäjän kuvaa on käytetty ilman lupaa. Ryhmäkanteeseen voi osallistua miljoonia käyttäjiä, joten tapauksen kokonaislasku Facebookille voi olla melkoisen kova.

Facebook on vaatinut tapausten käsittelemistä yksittäisinä ryhmäkanteen sijasta. Tuomari James Donato on kuitenkin ilmoittanut, että valtavaksi paisuva korvaussumma ei ole tarpeeksi painava peruste ryhmäkanteen kieltämiselle.

Facebook on myös todennut, että käyttäjät eivät ole varsinaisesti kärsineet DeepFacen käytöstä oikeasti minkäänlaista todellista haittaa. Sen verran myönnytyksiä somejätille on kuitenkin tehty, että tapaus käsitellään oikeudessa San Franciscossa, ei Illinoisissa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Sosiaalinen media

24.04.2018 17:31

Facebook pyytää pian hyväksymään uudet käyttöehdot – Tivi: Yhteen kohtaan tulee kiinnittää erityishuomiota

Facebook joutui keväällä melkoiseen pyöritykseen, kun ilmeni että palvelusta kerättyjä tietoja oli käytetty hämärän data-analytiikkafirman työkalun rakentamiseen. Kymmenien miljoonien ihmisten tietoja hyödyntävää työkalua käytettiin tiettävästi esimerkiksi Donald Trumpin vaalikampanjassa sekä Brexitiin johtaneessa kampanjassa.