Media

Ari Karkimo 20.3. 08:21

Facebookin uutispalvelu ei ottanut tuulta alleen – osasyylllinen löytyy peiliin katsomalla

Facebook on yrittänyt USA:ssa käynnistellä uutta palvelua, joka tarjoaisi käyttäjille paikallisia uutisia. Hanke törmäsi yllättävään ongelmaan, johon FB ei itsekään ole viaton.

Kun Facebookin toimintaa katsoo pintaa syvemmältä, voi todeta sen haalivan valtavat tulonsa toisten tekemisistä. Käyttäjät joko luovat päivityksillään sisällöt itse tai jakavat muiden luomia sisältöjä. Facebook vain paketoi tavaran ja kerää siitä hyvät rahat.

Tämä loisiminen paljastui selvästi, kun FB näyttää haukanneen tyhjää uudella Today in -palvelullaan, joka lupasi paikallisia uutisia eri puolilla Yhdysvaltoja. Palvelu toimii noin 400 kaupungissa, mutta se on kohdannut ehkä yllättävänkin ongelman: 40 prosenttia amerikkalaisista asuu paikkakunnilla, joilta ei kerta kaikkiaan ole riittävästi paikallisuutisia julkaistavaksi.

Uutistoimisto AP kirjoittaa, että USA:ssa noin 1800 sanomalehteä on lakkautettu 15 viime vuoden aikana. Osasyynä tähän on netin kasvanut asema tiedonvälittäjänä, mutta myös se, että mainostulojen supistuminen on rikkonut liiketoimintamallin. Tässä on suuri merkitys etenkin Facebookilla ja Googlella, jotka rohmuavat markkinoinnissa liikkuvasta rahapotista yhä vain suuremman osan.

Facebook on yrittänyt jossain määrin tukea paikallisuutisten tuotantoa ja lupaa myös rahapalkkioita, jos joku keksii ratkaisun, jolla uutispulaa voisi paikata. Itse se ei kuitenkaan aio kastaa varpaitaan veteen.

"Ideanamme on ollut antaa journalistien tehdä sitä, missä he ovat hyviä. Tästä todennäköisesti pidämme kiinni", uutisiin liittyvistä asioista Facebookilla vastaava Anne Kornblut sanoo.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Yhteiskunta

23.08.2019 14:59

Kuntaliitto valitsi Milttonin

Suomen Kuntaliitto ry on valinnut Milttonin viestintä- ja markkinointipalvelujensa strategiseksi ja operatiiviseksi kumppaniksi.