Kodintekstiilivalmistaja Finlaysonin kuosit Elefantti, Omppu, Coronna, Pilkkuva, POP, Anni, Ulpu, Ainikki ja Ajatus koristavat nyt ensi kertaa kansainvälistä vaatemallistoa.

Naisten vapaa-ajan asuista ja lastenvaatteista koostuva mallisto tulee myyntiin maaliskuun alussa yli kahteen tuhanteen Uniqlon liikkeeseen ympäri maailman.

Uniqlo-yhteistyö on iso harppaus Finlaysonin viennille, johon yhtiö on panostanut vuodesta 2014 lähtien. Vuonna 2019 Finlaysonin viennin brändimyynti ylitti 10 miljoonaa euroa.

”Uniqlo-yhteistyö on pienelle suomalaiselle kodintekstiilivalmistajalle merkittävä, sillä Uniqlon myymälöiden ja globaalin markkinoinnin kautta Finlayson tulee tutuiksi sadoille miljoonille designista kiinnostuneille ympäri maailman,” Finlaysonin vientijohtaja Tiina Mikkonen toteaa tiedotteessa.

Tällä hetkellä Finlaysonilla on 9 myymälää ja 9 shop-in-shopia Hong Kongissa ja Kiinassa. Kiinan ja Hong Kongin lisäksi Finlaysonilla on verkkokauppa myös Japanissa.

Uniqlon yhteistyömallistoista vastaava johtaja Rei Matsunuma kertoo Finlaysonin graafisten muotojen saaneen inspiraationsa suomalaisten ainutlaatuisesta suhteesta luontoon.

”Tekemällä yhteistyötä Finlaysonin kaltaisten brändien kanssa syvennämme ymmärrystämme Pohjolasta,” Matsunuma kommentoi.

Mallisto sisältää kaikkiaan 42 tuotetta ja siihen kuuluu muun muassa naisten t-paitoja, vauvojen bodyja, lasten t-paitamekkoja sekä laukkuja. Finlaysonin kuosit nähdään myös rennoissa relaco-housuissa, jotka ovat suosittu japanilainen vapaa-ajanvaate.

Japanilaisella Uniqlolla on liikkeitä yli kahdessakymmenessä maassa Aasiassa, Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Australiassa.

Finlaysonin ja Uniqlon SS20-mallisto on myynnissä Uniqlon verkkokaupassa maaliskuun alusta rajoitetun ajan. Malliston tuotteita voi tilata Suomeen esimerkiksi Uniqlon EU-alueen verkkokaupasta.