Finlayson in liikevaihto vuonna 2016 oli 35,1 miljoonaa euroa. Liikevoitto vuonna 2016 oli 2,2 miljoona euroa (1,1 milj. 2015). Vuoden 2016 tilikauden voitto kohosi 1,3 miljoonaan euroon edellisvuoden 329 000 euron sijaan.

Toimitusjohtaja Jukka Kurttila n mukaan Finlaysonin kasvun taustalla on yrityksen perusteellinen uudistaminen.

"Tämän kaltainen kasvu on mahdollista vain suurien uudistusten myötä – ei pelkästään sillä, että suunnittelemme uusia kuoseja. Olemme uudistaneet tuotteidemme lisäksi niin arvojamme, designfilosofiaamme, johtamistapaamme kuin myyntitapojammekin", Kurttila kertoo yrityksen julkistamassa tiedotteessa.

Kurttilan mielestä kaikkien toimialan yritysten on menestyäkseen huomioitava asiakkaiden mieltymykset ja tarpeet entistä perusteellisemmin.

"On mietittävä kokonaisuutta ja sitä, mitä ihmiset oikeasti haluavat. Siinä on haaste koko toimialalle, joka on pitkään polkenut paikallaan", Kurttila arvioi.

Viime vuosina Finlayson on satsannut myös kansainvälistymiseen. Finlaysonilla on lisenssikumppaneita Japanissa ja Koreassa, minkä lisäksi yritys julkisti alkuvuodesta uuden, massiivisen lisenssisopimuksen hongkongilaisen tekstiiliyrityksen A-Fontane Ltd:n kanssa. Yhteistyön myötä Hong Kongiin ja manner-Kiinaan avautuu lähivuosina vähintään 41 Finlayson-konseptimyymälää ja 21 shop-in-shopia.

Vuonna 2016 Finlayson myös laajensi toimintaansa Ruotsiin avaamalla uusia myymälöitä sekä verkkokaupan. Yksi seuraavan vuoden tavoitteista on kasvattaa Ruotsissa omien myymälöiden verkostoa.

Uudistukset ovat kasvun ohella lisänneet Finlaysonin kiinnostavuutta. Helmikuussa 2017 ensimmäistä kertaa tehty Suomen kiinnostavimmat brändit -tutkimus selvitti, mitä brändejä suomalaiset pitävät kiinnostavina juuri nyt.

Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa Finlayson sijoittui kymmenen kiinnostavimman brändin joukkoon naisten ja 30–44-vuotiaiden kuluttajien keskuudessa. Lisäksi markkinointialan asiantuntijat rankkasivat Finlaysonin Suomen neljänneksi kiinnostavimmaksi brändiksi.