Fiskars on saanut kovan luokan kansainvälisen tunnustuksen, kun sille on myönnetty Red Dot: Design Team of the Year 2020 -palkinnon.

Vuodesta 1988 lähtien myönnetty tunnustus jaetaan vuosittain vain yhdelle yritykselle. Kyse on palkinnosta pitkäjänteiselle työlle: se annetaan pitkällä aikavälillä vahvaa suunnitteluosaamista osoittaneelle designtiimille. Aiempina vuosina palkinnon ovat saaneet Ferrarin, Porschen ja Lenovon kaltaiset brändit.

“Olemme erittäin ylpeitä tästä tunnustuksesta, sillä luovuus ja rajoja rikkova suunnittelu ovat olleet brändimme keskiössä aivan alusta saakka, perinteitä unohtamatta”, toteaa Fiskarsin designtiimiä vetävä Petteri Masalin.

”Tunnustus osoittaa, että uteliaisuus on hyvän suunnittelun lähtökohta ja juuristaan voi ammentaa myös eteenpäin kulkiessa”, Masalin jatkaa.

Innovatiivisuus on ollut Fiskarsin kantava voima kautta brändin historian. Rautaruukkina vuonna 1649 perustettu Fiskars on tätä nykyä kansainvälisesti tunnettu laatudesignin uranuurtaja. Suomen vanhin yritys on myös hallitseva listaykkönen Markkinointi & Mainonnan vuosittain julkaisemalla Suomen arvostetuimpien brändien listalla.

Puutarha-, keittiö- ja askartelutuotteidensa lisäksi Fiskars tunnetaan erityisesti oranssikahvaisista klassikkosaksistaan; vuonna 1967 lanseeratut maailman ensimmäiset muovikahvaiset sakset löytyvät monesta kodista, puutarhasta ja toimistosta ympäri maailman. Tähän mennessä saksia on myyty maailmanlaajuisesti jo yli miljardi kappaletta.

Fiskars on vakiopalkittu Red Dot Awardsissa, sillä se sai ensimmäisen Product Design -tunnustuksensa jo 30 vuotta sitten.

”Siitä lähtien Fiskarsin tuotteet ovat voittaneet tuomaristomme puolelleen, mukaan lukien itseni. Fiskarsin designtiimi osaa luoda aidosti ergonomisia ja käyttäjäystävällisiä tuotteita. Ainutlaatuisia tuotteista tekee se, että ne ovat teknologisesti innovatiivisia ja tuotteiden materiaaliyhdistelmät ovat uraauurtavia. Suurimmat onnitteluni koko Fiskarsin designtiimille tästä upeasta saavutuksesta”, kommentoi professori Peter Zec, Red Dot Award -muotoilukilpailun perustaja ja toimitusjohtaja tiedotteessa.

Koronakriisi on koetellut Fiskarsin taloutta tänä keväänä, mutta merkittävän tunnustuksen voi lukea pieneksi merkiksi paremmista ajoista. Yli 370-vuotias yritys on tehnyt keväällä koviakin ratkaisuja, mutta historia antaa perspektiiviä.

“Palkinto on meille suuri kunnianosoitus. On mahtavaa, että voimme vaikuttaa ihmisten arkeen positiivisella tavalla ja tehdä arjesta ainutkertaista, vuosi toisensa jälkeen. Muiden brändiemme tavoin Fiskarsilla on vahva identiteetti. Pyrimme luomaan ajattomia laatutuotteita, joiden muotoilussa jokainen yksityiskohta on otettu huomioon”, sanoo Fiskars Groupin väliaikainen toimitusjohtaja Sari Pohjonen.