Fokus Media Finland Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1. marraskuuta alkaen kauppatieteiden maisteri Mikko Saastamoinen. Yhtiön aiempi toimitusjohtaja, pääomistaja Tapani Pitzen siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.

”Fokus Media on kasvanut keskikokoiseksi aikakauslehtikustantajaksi nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Yhtiö siirtyy nyt uuteen vaiheeseen, tavoitteena kasvun jatkaminen ja taloudellisen tilanteen vakauttaminen. Vetovastuun siirtäminen nyt on loogista. Mikko on tähän erinomainen valinta”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Tapani Pitzen.

Fokus Media kertoi viime viikolla päättyneiden yt-neuvottelujen jälkeen lopettavansa Ellen ja Cosmopolitanin julkaisemisen. Yhtiö myös ulkoistaa Auto Bild Suomi -lehden sisällöntuotannon Hymiö Helsinki Oy:lle ja myy Oma Aika -lehden LehtiMoguli Oy:lle.

Pitzen kertoo M&M:lle, että muutoksilla ja toimitusjohtajan vaihtamisella on yhteys.

”Fokus Median historiassa on nyt uusi käännekohta. Olemme kasvaneet viime vuodet todella nopeasti, viidessä vuodessa liikevaihdoltamme 15 miljoonan suuruusluokkaan, mikä on media-alalla aika harvinaista. Nyt olemme murrosvaiheessa ja joudumme etsimään uusia toimintatapoja.”

M&M kertoi syyskuussa mediayhtiökatsauksessaan, että Fokus Media kasvatti liikevaihtoaan vuonna 2018 huimat 46 prosenttia.

Pääomistajana Pitzen päätti, että nyt yrityksessä tarvitaan uudenlaista ammattilaista.

”Mikko on tiukka ammattijohtaja, joka osaa varmasti katsoa kulujen ja bisneksen perään ja saada yrityksen uuteen vaiheeseen”, Pitzen sanoo.

Johtajanvaihdoksessa on muutaman kuukauden siirtymävaihe, ja hallituksen puheenjohtajaksi siirtyvä Pitzen on vielä uuden toimitusjohtajan apuna tarpeen mukaan.

Uusi toimitusjohtaja uskoo erikoisaikakauslehtien menestyvän

45-vuotias Mikko Saastamoinen on työskennellyt median ja viestinnän parissa lähes 20 vuotta erilaisissa esimies- ja johtotehtävissä. Viimeksi hän on toiminut Docu Nordiciin kuuluvan RPT Docu Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä. RPT Docu kustantaa ja julkaisee rakentamisen ammattilehtiä.

Aikaisemmin Saastamoinen on työskennellyt myös Alma Mediassa, Eniro Finlandissa ja Saunalahti Oyj:ssä.

Saastamoinen uskoo tilattavien erikoisaikakauslehtien menestyvän myös tulevaisuudessa.

”Laadukkaasti tuotettu sisältö kiinnostaa lukijoita, ja Fokus Medialla on loistavia lehtiä, joista useimmat ovat markkinajohtajia omassa kohderyhmässään. Aikakauslehti on odotettu kumppani arkea ilostuttamaan”, Saastamoinen sanoo tiedotteessa.

Myös Fokus Median asiakasviestinnän ja sisältömarkkinoinnin palveluita tuottavassa liiketoimintayksikössä Saastamoinen näkee paljon kasvumahdollisuuksia.

”Yritysten viestintätarpeet lisääntyvät ja monipuolistuvat edelleen. Fokus Media tarjoaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä palveluja yritysten erilaisiin viestintätarpeisiin ja sisällöntuotantoon”, hän sanoo.

Fokus Media on suomalainen mediayhtiö, joka julkaisee tällä hetkellä 12 tilattavaa aikakauslehteä ja tuottaa asiakasviestinnän ja sisältömarkkinoinnin palveluja suomalaisille yrityksille. Fokus Median julkaisemia lehtiä ovat esimerkiksi Fit, Koti ja keittiö, Pelit ja Hifimaailma.

Fokus Median vuoden 2018 liikevaihto oli 15,2 miljoonaa euroa ja liiketulos –100 000 euroa. Työntekijöitä yhtiöllä on 70.

Lue lisää: Fokus Media lakkauttaa Cosmopolitanin ja Ellen – ”Vaihtoehdot olivat vähissä”