Kaupallisen radion markkinajohtajan Bauer Median järjestämän kesän suunnittelukilpailun on voittanut Folk Finlandin Tommy Mäkisen yhdessä Bananas Dulcen Axa Fahlerin kanssa Verkkokauppa.comille suunnittelema kampanja. Siinä Rehtori Raatikainen -hahmo soittaa koulujen alun kynnyksellä kahden viikon ajan Radio Novan aamuihin ja esittää päivittäisen kouluaiheisen kysymyksen juontajille ja kuuntelijoille. Oikein vastanneiden kesken arvotaan Verkkokauppa.comin rahanarvoisia stipendejä.

”Radio- ja äänimarkkinointi on aina ollut lähellä sydäntä, koska sen tekeminen on sopivassa suhteessa sekä hauskaa että haasteellista. Silti vain harvoin tulee vastaan näin herkullisia tilaisuuksia, joissa pääpaino on nimenomaan radiossa ja sieltä käsin johdetuissa aktivoinneissa muihin medioihin. Kiitos tuomariston, nyt ajatuksemme saa arvoisensa esillepanon”, sanoo Folk Finlandin luova johtaja Tommy Mäkinen tiedotteessa.

Bauer Media käynnisti mainostajille, mainostoimistoille ja mediatoimistoille suunnatun kilpailun toukokuussa. Palkintona voittaja lunasti itselleen 40 000 euron arvosta media-aikaa Bauer Median kanavissa. Bauer Median Creative Studio toteuttaa idean yhdessä voittajan kanssa kesäkaudella 2020.

Verkkokauppa.comin markkinointi- ja viestintäjohtaja Seppo Niemelä on voitosta innoissaan.

”Innostuimme välittömästi tästä kilpailusta, jossa oli mahtava pääpalkinto. Back to school on meille tärkeä sesonki, ja Folk ideoi loistavan konseptin, jossa on hyödynnetty radion vahvuuksia mutta joka ulottuu myös radion ulkopuolelle. Uskomme tämän monimediaisen ratkaisun nostavan huomioarvot kohdilleen koulujen starttiin lähdettäessä”, Niemelä sanoo tiedotteessa.

Bauer Median raadin puheenjohtajan Elina Backmanin mukaan voittoisa idea oli loppuun asti mietitty ja hyödyntää radion vahvuuksia.

”Tapa lähestyä Verkkokaupan tarjoamaa on viihteellinen, kaupallinen ja kannustaa lisäksi kuuntelemaan juontajia uudella korvalla. Kampanjakokonaisuudella saadaan hyvä huomioarvo ja ideassa on mahdollisuudet markkinoinnin systemaattiseen hulluuteen”, Backman kommentoi.

Kilpailussa myönnettiin myös kolme kunniamainintaa. Kunniamaininnan saivat Prime Hotels ja Elina Kontola, Duunitori ja SEKin tiimi Samuel Räikkönen, Emilia Hallberg, Mikko Martikainen ja Markus Malmberg sekä Muumimaailma Lataamo Groupin ja sen luovan johtajan Wille Niinistön kanssa.

”Taso oli todella kova ja olemme vilpittömän otettuja tavasta, jolla jokaisessa entryssa oli nähty audion vaikuttamisen mahdollisuudet. Saimme kilpailuun äärimmäisen luovia, audiopitoisia ja toimivia kampanjaideoita”, Backman sanoo.

Bauer Median tuomaristoon kuuluivat audiobrändäyksestä vastaava Lauri Domnick, ohjelmajohtaja Osku Nurmi, myyntijohtaja Sampsa Savolainen, luova johtaja Ismo Heikkilä ja luova johtaja Elina Backman.

Bauer Median kanavaperheeseen kuuluvat Suomessa Radio Nova, Iskelmä, KISS, Radio City, Nostalgia, NRJ, Kasari, Ysäri, SuomiRock, Radio Classic, Basso ja RÄP, digitaalisen kuuntelun palvelu RadioPlay sekä paikalliskanavat Auran Aallot, Radio 957, Radio Pori ja Radio Pooki.

Bauer Media on vuonna 1875 perustettu saksalaislähtöinen perheyritys ja Euroopan eniten kuulijoita tavoittava radiotoimija. Yli sadan TV- ja radiokanavan lisäksi yhtiö omistaa ja julkaisee maailmanlaajuisesti noin 600:a aikakauslehteä ja noin 400:a digitaalista mediaa.

Juttua muokattu 30.6. kello 8:10 lisäämällä Axa Fahlerin nimen yhteyteen maininta Bananas Dulcesta.