Pizza-online.fi ja foodora yhdistyvät foodoraksi. Tiedotteen mukaan yhdistymisen myötä foodora on vuoden 2018 lukujen valossa jatkossa Suomen suurin ruoantoimituspalvelu kattaen yli 80 kaupunkia ja tuhansia ravintoloita Hangosta Enontekiöön. Brändit kuuluvat samaan saksalaiseen Delivery Hero -konserniin.

Brändien yhdistyminen tammikuun lopussa laajentaa foodoran toimintaa uusille paikkakunnille, tarjoaa asiakkaille uusia ravintolavaihtoehtoja ja mahdollistaa kotiintoimituksen ravintoloille, jotka eivät ole pystyneet tarjoamaan sitä aiemmin.

“Ruoan tilaaminen yleistyy vuosi vuodelta ja on monelle suomalaiselle jo arkipäivää. Ala on kuitenkin suhteellisen uusi ja toimintaa pitää kehittää jatkuvasti. Yhdistämällä kaksi brändiämme voimme tarjota sekä palvelun käyttäjille että ravintoloille enemmän. Kehitystyö ja resurssit kohdennetaan yhteen brändiin, foodoraan, ja näin pystymme parantamaan käyttökokemusta ja palvelun tasoa”, kertoo tiedotteessa foodoran Suomen markkinointijohtaja Nora Särkkä.

Pizza-online.fi on perustettu Suomessa vuonna 2007. Palvelu myytiin saksalaiselle Delivery Herolle vuonna 2012. Pohjoismaiden ja Euroopan suurin ruoantilaus- ja kuljetuspalvelu Delivery Hero on omistanut Suomessa myös foodoran vuodesta 2015 lähtien.

"Halusimme säilyttää jo kuluttajille tutun brändin, joten mietimme pitkään näiden kahden brändin välillä. Koimme, että Pizza-online.fi yhdistetään vahvasti pizzaan, vaikka tarjoamme paljon muutakin. Olikin luonnollista valita brändiksi foodora”, Särkkä jatkaa.

Muutos ei vaikuta Delivery Hero -konsernin Suomen työntekijöihin, joiden työt ohjautuvat jatkossa foodoraan kahden brändin sijaan.

Juttua editoitu 16.1. klo 11.43. Lisätty maininta, jonka mukaan arvio foodorasta suurimpana ruoankuljetuspalveluna Suomessa pohjaa vuoden 2018 lukuihin.