Formula 1 -tallien virallisten kumppaneiden joukossa ei tällä kaudella ole yhtään suomalaisyritystä.

Viime kaudella nostolaitevalmistaja Konecranes kuului Mercedes-AMG Petronas -tallin virallisiin yhteistyökumppaneihin ainoana suomalaisyrityksenä. Yhteistyön julkistamisen yhteydessä Konecranes tiedotti kumppanuussopimuksen perustuneen jo entuudestaan vahvaan yhteistyöhön tallin teknologiakeskuksessa ja vuonna 2017 alkaneeseen markkinointiyhteistyöhön F1-kuljettaja Valtteri Bottaksen kanssa.

Konecranesin markkinointi- ja viestintäjohtaja Niina Suhonen kommentoi M&M:lle, että F1-kumppanuudesta luopumisen taustalla on markkinoinnin johtamiseen kuuluva kumppanuuksien arvioiminen aika ajoin ja yrityksen päätyminen miettimään uusia yhteistyövaihtoehtoja.

Myös edellisellä kaudella vuonna 2018 Mercedes-AMG Petronas -tallilla oli virallisena yhteistyökumppaninaan yksi suomalaisyritys, monialayhtiö Wihuri. Valtteri Bottaksen kanssa F1-sarjassa pitkään esiintynyt Wihuri vetäytyi sarjasta kauden 2018 jälkeen.

Vaikka F1-talleilla ei enää ole kumppaneinaan yhtään suomalaisyritystä, suomalaisilla Formula 1 -kuljettajilla Valtteri Bottaksella ja Kimi Räikkösellä on yhä henkilökohtaisia kumppaneita Suomesta. Bottas tekee yhteistyötä muun muassa Polar Electron ja Abloyn kanssa, joista Abloy tosin nykyään kuuluu ruotsalaiseen Assa Abloy -konserniin. Räikkönen taas tekee yhteistyötä lukkovalmistaja iLOQin kanssa.

Spomotion Analyticsin Formula 1 -analyysin mukaan amerikkalaisyritykset dominoivat Formula 1 -sarjassa yhä selkeämmin. Suomalainen Spomotion Analytics tutkii ja analysoi eri urheilulajeja ja niiden kaupallisia rakenteita.

Analyysin mukaan amerikkalaisyritysten osuus F1-kumppanuuksista on tänä vuonna selvästi kasvanut. Lähes 30 prosenttia kaikista tiimien kumppaneista ja teknisistä yhteistyöyrityksistä on amerikkalaistaustaisia. Amerikkalaisyrityksiä on virrannut Formula 1 -sarjaan yhdysvaltalaisen Liberty Median tultua sarjan omistajaksi vuonna 2017. Nyt yhtiöitä on mukana jo yli 60.

Talleista McLarenilla on verkostossaan eniten amerikkalaisyrityksiä. Red Bullin sisartalli Scudera Alphatauri on ainoa, jolla amerikkalaisia kumppaneita ei ole yhtään.

Pohjoismaisia yrityksiä on sarjassa tänä vuonna kahdeksan, joista seitsemän on ruotsalaisia ja yksi tanskalainen. Ruotsalainen juomavalmistaja Huski Chocolate on sekä Alfa Romeon että McLarenin yhteistyökumppani.

Spomotion Analyticsin mukaan ruotsalaiset ovat oivaltaneet voivansa päästä Formula 1 -sarjaan myös ilman, että raha liikkuu. Osaaminen ja palvelut vaihdetaan näkyvyyteen: vielä viime vuonna ruotsalainen Securitas oli sarjan virallinen turvajärjestelyjen kumppani. Tänä vuonna yritys ei ole enää mukana, mutta ruotsalainen Cyber1 vastaa sarjan tietoturvasta. Sopimus on viisivuotinen.

Ruotsalainen teollisuusyritys SKF puolestaan on ollut Ferrarin kumppani vuodesta 1947 ja kuuluu sarjan vanhimpiin kumppaneihin. Yhtiön omistajiin kuuluu Wallenbergin suku, joka tunnetaan yhtenä pohjoismaisen elinkeinoelämän vaikutusvaltaisimmista ja varakkaimmista.

Ainoa F1-sarjassa mukana oleva tanskalaisyritys on vaatemerkki Jack & Jones, joka tukee Haas-tallia ja tanskalaiskuljettaja Kevin Magnussenia.

Brittiyrityksiä F1-sarjassa on mukana yli 30, italialaisia lähes 20 ja japanilaisia 16. Kiinalaisia yhtiöitä on mukana vain kolme ja venäläisiä yksi, Scuderia Ferrarin kumppani Kaspersky.

Sponsorit myös vaihtelevat talleja

Kimi Räikkösen talli Alfa Romeo Racing sai viime kaudella lähes 20 uutta kumppania. Räikkösen mukana Ferrarilta siirtyivät muun muassa öljyjätti Shell ja thaimaalainen olutpanimo Singha. Tallin uusiin kumppaneihin kuului myös muun muassa ruotsalainen nettikasino Betsafe.

Tänä vuonna uusien kumppaneiden määrä ei ole noussut merkittävästi. Shell ei jatkanut Alfa Romeon tukemista vaan keskittyy Ferrariin. Myös Betsafe jätti tallin. Tämän kauden merkittävin uusi kumppani on puolalainen elintarvikejätti PKN Orlen. Yhtiö siirtyi Alfa Romeolle Williamsilta, kun puolalainen Robert Kubica siirtyi Williamsilta Alfa Romeo Racingin testikuljettajaksi.

Spomotion Analyticsin mukaan talleista Williams on kärsinyt ehkä eniten vahvojen kumppaneiden puutteesta.

Mercedes-AMG Petronasin kumppaneista lähtivät viime kauden jälkeen muun muassa intialainen Tata Communications ja amerikkalainen Qualcomm. Niiden tilalle talli sai muun muassa mikroprosessoreita valmistavan AMD:n.